Kevään odotetuin nimitysuutinen tuli juuri. WSOY on palkannut kotimaisen kirjallisuuden kustannuspäälliköksi Anna-Riikka Carlsonin. Sikäli kuin ymmärrän näistä asioista mitään, tämä on erinomainen uutinen sekä WSOY:n että suomalaisen kirjallisuuden kannalta. Onnea kaikille asianosaisille!
{ 2 kommenttia }
Luen juuri Emmi Itärannan kiinnostava romaania Teemestarin kirja. Aikeeni on kirjoittaa sitä arvostelu – ja aikeeni on myös, että arvostelun aluksi ei ryhdytä pohtimaan, onko kyseinen romaani scifia vai ei, ja jos on, niin millaista scifiä.
Tuollainen lajityypin pohdiskelu on kyllä erittäin tyypillistä. Esimerkiksi Johanna Sinisalon kohdalla arvostelijat ja muut julkisuuteen kirjoittajat ovat käyttäneet tavattomasti energiaa lajinmäärityksien pohtimiseen. Minusta moinen on aivan toisarvoista.
Näissä mietteissä kuuntelin eilisiltana radiosta RSO:n konserttia, jossa soitettiin mm. Lorin Maazelin orkesteriteos Der Ring ohne Worte. Se on 70-minuuttinen kooste Wagnerin Ring-tetralogiasta. Väliaikahaastattelussa toimittaja Lotta Emmanuelsson keskusteli teoksesta kapellimestari Hannu Linnun kanssa ja otti puheeksi myös Maazelin teoksen lajityypin ja pohti, onko se sinfoninen runo, orkesterisarja, variaatioita Ringistä vai kenties “Highlights of Ring”, kuten jossain levynkannessa sanotaan. Emmanuelsson myös perusteli määrittelyn tarpeellisuuden: kun laji saadaan selville, vastaanottaja tietää, mihin traditioon teos sijoittuu.
Tuossa on kieltämättä pointtinsa myös sellaisen kirjallisuuden kohdalla, joka sijoittuu totuttujen lajien rajalle. Kaiketi romaania tulee lukeneeksi eri tavalla sen mukaan, mistä perinteestä sen tulkitsee ponnistavan.
Mutta en silti jaksa saivarrella lajien rajoista, en ainakaan silloin, kun joku pyrkii määrittelemään teoksen arvoa sen mukaan, “onnistuuko se olemaan” jonkin lajin edustaja vai sijoittuuko se sittenkin vähemmän arvostettavaan lajiin.
{ 1 kommentti }
Päätoimittajan päiväkirja on Parnasson päätoimittajan Jarmo Papinniemen blogi.
Viimeksi lisätyt kritiikit