Tehän tiedätte sen hevosen, joka valitettavasti kuoli juuri kun oli oppinut olemaan syömättä. No, pian sen hevosen tilalle voi vaihtaa kirjallisuuskriitikon ja syömisen tilalle arvostelukappaleet. Vuoden alkajaisiksi on nimittäin alkanut kuulua semmoisia kummia, että kriitikoille ei haluta antaa kirjoja kritisoitavaksi.
Jonkinlainen tolkku on toki paikallaan. Ei ole syytä lähettää ihan mitä tahansa kirjalasteja keille tahansa. Muinoin on ollut kuulemma semmoisiakin tapauksia, että on faksattu kustantamoon valokopio syysluettelon sisällysluettelosta ja ilmoitettu, että tässä olisi toivelistani.
Mutta nyt kävi niin, että arvostettu ja uuttera kriitikko lähetti kustantamoon omassa katsannossaan normaalin mittaisen listan, ja kustantamosta tulikin vastaus että ei käy. Noin paljon emme lähetä. Siinä käytiin sitten kirjeenvaihtoa, jossa kriitikko kertoi ihan oikeasti lukevansa kaikki kirjat ja myös kirjoittavansa suurimmasta osasta. Ei sopinut moinen. Puolet piti jättää pois.
Mitkä arvostelukappaleet karsiutuvat? Aika monessa tapauksessa ne hiukan riskaabelimmat valinnat; kirjat, jotka vaikuttavat kiinnostavilta mutta joista ei ihan tiedä. Nyt tältä kriitikolta, uutteralta ja uteliaalta, jää muutama yllätys kokematta. Niin jää monilta lukijoiltakin. Ja ostajilta jäävät yllättävät kirjat ostamatta.
Näin yhdessä paikassa tehty säästötoimenpide kasautuu kulutusketjussa. Kriitikolta säästyy aikaa ja asiakkailta rahaa!
{ 5 kommenttia… lue ne alta tailisää omasi }
Täysin uskomatonta. Olen kuullut kyllä tapauksista, joissa joku kirja on jätetty lähettämättä kriitikolle johonkin puolitekosyyhyn vedoten, mutta tää tapaus kuulostaa jo aika erikoiselta – varsinkin jos kriitikko on Parnasson eli ykköskirjallisuuslehden avustaja ja siis kustantamon näkökulmasta markkinoinnin prioriteettilistalla korkealla.
Hereillä olevat kustantamot ovat alkaneet jo noteerata laadukkaimpia blogeja, ja lähettävät arvostelukappaleita niiden kirjoittajille. Luutii-sivusto on tästä esimerkki. Kun kirjoja julkaistaan paljon, on arvostelukappale halpa hinta sille, että teos saa kritiikin ja on siis olemassa julkisestikin.
Toisaalta kun tatsoo kuinka paljon kustantamot syytävät puffikirjaa pihalle, tuntuu tämä postattu tapaus lähinnä käsittämättömältä. Siksi ehdotan, että viittausten ja vihjailujen sijaan tästä tehdään julkinen juttu asap. Mikä kustantamo? Kenen päätös tämä on? Millaisen kirjeenvaihdon tuloksena tämä tapaus on syntynyt? Mitä mieltä kustantamon kirjailijat on siitä, että heidän teoksiaan ei enää lähetetä arvosteltavaksi? Haluaako lukeva yleisö mieluummine puffin kuin punnitun arvion uutuuskirjallisuudelta?
Asiallista kuulla näistä,
pienenä lisänä heitän tämän tähän jatkoksi:
ei ole pitkä aika, kun muuan kriitikko pyysi kirjan, kustantamo lähetti sen – ja kriitikko vei teoksen divariin.
Pointti tulee tässä: kriitikko pyysi jonkin ajan kuluttua saman kirjan uudestaan, koska päättikin arvostella sen.
Niin. Joskus käy niin, että kriitikko tilaa kirjan, saa sen, lukee sen, mutta ei haluakaan (ns. yleisistä syistä) kirjoittaa siitä. Työhönsä paneutunut kriitikko yleensä arvostelee sen teoksen, josta lehden kanssa on sovittu. Kun se on työtehtävä, niin sitten se tehdään, se arvostelu.
Nihkeämmiksi ovat kustantajat tulleet. Olen ollut hyvin vaatimaton tilatessani arvostelukappaleita. Joskus on kysytty, että ketä sä oot ja mihin aiot kirjoittaa. Vuodesta 1978 alkanut kriitikontoimintani ei siis (vielä) ole yltänyt kustannustiedottajan tajuun. Tämä kertonee jotain kustantajien ns. substanssiosaamisesta. Että noin 2000 kirjoittamaani arvostelua ei sitten ole sattunut heitin silmäänsä. No, ehkä sitten kolmen tuhannen paikkeilla…
Mutta on kustantajilla toisaalta varaa jakaa ilmaiskappaleita sellaisille ihmisille, jotka eivät niitä lue eivätkä niistä kirjoita.
Lasse Koskela
kriitikko
Liikennemedian puolella on mahdollista saada kokonainen henkilöauto koeajokäyttöön jopa viikoksi. Silloin tosin oletetaan että kriitikko palauttaa testikappaleen maahantuojalle, yleensä ehjänä vaikkei välttämättä tankki täynnä. Ehkä samaa voisi kokeilla myös täällä kirjallisuuspuolella.
Tai sitten kriitikot voisivat verkostoitua ja vaihtaa saamiaan kallisarvoisia kirjoja keskenään ne luettuaan. Ehkä Parnasson alle voi jopa perustaa erityisen arvostelukappale.netin jossa kriitikot voisivat harjoittaa ammattinsa kannalta oleellista vaihdantaa.
Lasse Koskelan vastaukseen, ja muidenkin, ohuelti viitaten:
En edes ymmärrä miksi kriitikon pitäisi saada kirja, jos ei ole olemassa mitään sopimusta siitä, että hän myös kirjoittaa kirjasta. Luontaisetu työstä, jota ei välttämättä tee?