Jaahas. Tasan kymmenen kuukautta siihen meni: Bonnierin WSOY-ostosta kerrottiin 29.4.2011, ja silloin ounastelin tässä blogissa näin:
“Yksi seikka harmittaa erityisen paljon. Olen saanut käsityksen, että WSOY:n perinteikäs kiinteistö Bulevardilla kuuluu Sanomalle. Käykö siis niin, että kustannustoiminta sijoitetaan johonkin anonyymiin konttoriin? Kyllähän sellaisestakin käsin voi kelpo kirjoja tehdä, mutta pitkäjänteisen kulttuuritoiminnan sijaitseminen sukupolvesta toiseen samassa kivitalossa on harmillisen harvinaiseksi käyvä ilmiö.”
Tänään sitten tiedotetaan, että WSOY muuttaa Tammen kanssa samoihin tiloihin Korkeavuorenkadulle. ”Neuvottelimme pitkään WSOY:n nykyisten toimitilojen [...] vuokraamisesta, mutta kaikkia osapuolia tyydyttävää ratkaisua ei löytynyt. Nyt saamme varmistetuksi henkilöstöllemme toimivat työskentelytilat sekä taatuksi kirjantekijöille keskeisen sijainnin Helsingin ydinkeskustassa”, sanoo kustantaja Leena Majander.
Tässä maassa on hyvin vähän mitään perinteikästä, sukupolvien yli ulottuvaa. Surullisen vähän.
{ 4 kommenttia… lue ne alta tailisää omasi }
Kirjoja “tehdään” toki sekä kustantamossa että kirjapainossa. Eniten niitä tehdään kuitenkin kirjailijan työhuoneessa.
Sanoma-konserni ja sen sisällissodan dementoima kulttuurikäsitys: On muka kuljettava niin yhtä jalkaa, että veljestä ei tule vihollista.
Kuka niitä kaipaa?
Haikeaa tuo on. Itsekin vietin 13 (enimmäkseen hienoa) vuotta työelämästäni noiden seinien sisällä.
Karo Hämäläinen kirjoittaa blogissaan
http://karohamalainen.wordpress.com/2012/02/29/seinien-vuoksi/
vuokraneuvotteluista samasta kulmasta, kuin itsekin arvaisin. Siihen lisäisin, että Sanoma todennäköisesti yritti tosiaan maksimivuokraa ja kun se ei sitä saanut, laittaa mieluiten kiinteistön myyntiin, koska sillä on nyt tarve realisoida omaisuuttaan.
Aikamoinen putsaus ja pääoman siirto “kirjallisuudelta” pörssiyhtiölle kymmenessä vuodessa on tapahtunut, parin vuoden takaisen välilaskelmani mukaan taisi silloin olla 66 miljoonaa euroa. Jottemme jäisi populistis-traagisen päivittelyn tilaan, pitää kuitenkin muistaa, että WSOY:n entisistä omistajista mm. Suomen Kulttuurirahasto, Alfred Kordelinin säätiö ja WSOY:n Kirjallisuussäätiö ovat Sanoman osakkeita vähennettyäänkin tehneet ns. hyvää tiliä – ja ne sentään käyttävät tuottonsa suomalaisen kulttuurin hyväksi arvostettavalla tavalla.
Minkä tähden muuten kirjallisuutta pitäisi tehdä samassa kivitalossa satoja vuosia? Miksi jokin huokeampi liiketila voisi ajaa saman asian?