Päätoimittajan päiväkirja


Edellinen kirjoitus | Etusivu | Seuraava kirjoitus

14.12. - Maan tapa

Nimimerkki Veera Vaara sanoo edellisen merkinnän kommenteissa ääneen mielenkiintoisia asioita:

"Olen työskennellyt kustannusalalla parikymmentä vuotta ja mielestäni Suomessa kustannetaan juuri sitä kirjallisuutta mitä Suomalainen Kirjakauppa tai 'marketpuolella' S-ryhmä (Prismat) ottavat valikoimiinsa."

"Kustantajat eivät ole pystyneet pitämään puoliaan monopoleja vastaan -- Suomalainen ja S-ryhmä päättävät mitä Suomessa myydään, ei kustannuspäälliköt tai -toimittajat -- ja tämä 'maan tapa' on jatkunut jo vuosia."

Tällaista se on, kun on pieni maa ja semmoinen talousjärjestelemä, joka luonnostaan hakeutuu kohti monopoleja tai ainakin harvainvaltaa.

Yhä selvemmin näkyy sekin, että laadukkaatkin tiedotusvälineet omaksuvat saman ajattelutavan kuin kauppiaat. Siitä yhtenä osoituksena oli viikonvaihteen Hesarin massivinen Dan Brown -raportointi. Yleisölle tarjottakoon sitä, mistä yleisö on valmiiksi kiinnostunut. Tai ei yleisö, vaan suuri osa yleisöstä. Vähemmistöt jäävät tässä leikissä yhä vähemmälle.

Jarmo Papinniemi.(Pysyvä linkki merkintään.)

Kommentit

OnniManni kirjoitti (14.12., klo 11.22.):

Hesariin viitaten: uutisoiko lehti viime viikolla paperiversiossaan ollenkaan Runeberg-ehdokkaita? Kyseessä kun ei ole myynninedistämishanke kuten Finlandiassa. Ehkä ei siis uutinen.

Juha kirjoitti (14.12., klo 12.42.):

Voidaan myös kysyä kylmän rauhallisesti sitä, miksi kaupallisen toimijan (Sanoma) pitäisi ylipäätänsä olla kiinnostunut jostain epäkaupallisesta?

Ne ajat ovat olleet ja menneet, kun isot päivälehdet oikeast pyrkivät herättämään keskustelua ja valistamaan kansaa.

Onneksi on Parnasso

Göstas kirjoitti (14.12., klo 12.55.):

Luojalle kiitos, maan tapa ei ollut eilenkään sulkenut HS:ssa silmiään Miina Äkkijyrkän asialle. Se olikin syvällistä, jos joku sai luetuksi.

OnniManni kirjoitti (14.12., klo 13.13.):

No eipä Parnassokaan Runebergia (tänä vuonna)ole kommentoinut millään lailla. Paljon on kommentoitu Tervoa, Järvelää ym. ei-marginaalista. Parantamisen varaa kyllä tässäkin.

TS:n, HS:n ja Parnasson tilaaja kirjoitti (14.12., klo 21.49.):

On uskomatonta, minkälaisia asioita HS sivuuttaa ja on vaikea uskoa väitettä, jonka mukaan kritiikkien määrä ei olisi yhtään laskenut. Uskon, että kritiikkejä on huomattavasti enemmän esimerkiksi Turun Sanomissa, jossa on hienot kulttuurisivut. Viime viikollakin oli yhtenä päivänä kuusi ammattikriitikon erinomaisesti kirjoitettua kritiikkiä samalla sivulla. Nautittavaa! Ja minkä vuoksi HS:n piti kirjoittaa niin lannistavasti uudesta Kritiikki-julkaisusta. Ikään kuin analyyttisyys ja kriittisyys jotenkin kärsisi, jos joskus toteaisi (kun tehdään oikeasti jotakin uutta), että hienoa, että tällaista tehdään. Kannustaa me emme täällä toisiamme osaa.

Sara kirjoitti (15.12., klo 07.36.):

Juha kirjoitti: "Ne ajat ovat olleet ja menneet, kun isot päivälehdet oikeast pyrkivät herättämään keskustelua ja valistamaan kansaa."

Olen ilolla pannut merkille, että Guardian-lehdellä on Ugandassa Katine-nimisessä kylässä (kehitys)yhteistyöhanke. (guardian.co.uk/katine)

Financial Times-lehti seuraa usean artikkelin voimin Room to Read-hanketta. (ft.com/appeal)

Tapsa P kirjoitti (15.12., klo 11.56.):

Hesarin nuoret toimittajat ainakin ottavat valistustehtävänsä kovin vakavasti. Harva se päivä siellä annetaan suoraa tai epäsuoraa opetusta siitä, mikä on oikein ja mikä väärin. Ihan kuin Neuvosto-Virossa silloin ennen.

:

:
:

Edellinen kirjoitus | Etusivu | Seuraava kirjoitus