Päätoimittajan päiväkirja

Edellinen kirjoitus | Etusivu | Seuraava kirjoitus

04.01. - Nimetön lied-poliisi

Vautsi,
syntyipä toissa päivän merkinnästäni melkoinen kulttuurikeskustelu!

Jonkun anonyymin mielestä munasin itseni pahan kerran esiintymällä laulumusiikin "asiantuntijana", vaikka en ilmeisestikään ole. Arto Virtanen puolusti ansiokkaasti bloggaajan mahdollisuutta kommentoida seuraamaansa musiikkikilpailua, vaikka bloggaaja saakin palkkaa kirjallisuuslehden päätoimittamisesta.

Olen tietenkin samaa mieltä Virtasen kanssa. En pelkästään omasta sanomisen oikeudestani, vaan kaikkien. Mitä ihmettä siitä tulisi, jos taidekokemusten kommentoimiseen vaadittaisiin sertifikaatti...

On muuten varsin kuvaavaa, että tämä kalabaliikki syntyi nimenomaan klassisesta musiikista. Populaarikulttuurin puolella kenellä tahansa on lupa kertoa omista fiiliksistään, hyvistä leffoista ja mahtavista biiseistä, ja vain jyrkimmät rock-poliisit älähtävät. Mutta menepä sanomaan, että sen ja sen sopraano soi kauniisti keskialueella mutta kuulostaa korkeammalle mennessä kireältä ja puristetulta... Lied-poliisi iskee!

Olisi mukavaa, jos "asiantuntemuksen" vaatimus pikku hiljaa karisisi pois korkeakulttuurin vastaanottamisesta, ja tilalle tulisi elämyksellisempi suuntautuminen.

Lisäksi anonyymi kommentoija on ymmärtänyt koko internetin väärin, jos hän lukee kyseisen merkintäni siten, että esiinnyn laulumusiikin "asiantuntijana" ja kirjoitan kritiikkiin verrattavaa tekstiä. En kirjoittanut kritiikkiä, vaan pohdiskelin subjektiivisen maun osuutta toisaalta kirjallisuuden, toisaalta laulamisen arvioinnissa.

Yhdessä tavoitteessaan anonyymi näemmä onnistui: en ole kommentoinut laulamista toissapäivän jälkeen.

Jarmo Papinniemi.(Pysyvä linkki merkintään.)

Kommentit

anonymous kirjoitti (04.01., klo 13.13.):

En ole mikään poliisi, mutta sävelpuhtaus, esiintymisvarmuus ja tekstin selkeys ovat mielestäni perusedellytyksiä valtakunnalliseen laulukilpailuun pääsylle. Myös makujen subjektiivisuus, niin kilpailujen tuomaristoissa kuin erilaisissa portinvartijaviroissa.

Laulut - oli sitten kyse liedeistä tai muuntyylisistä yksilauluista - koostuvat fraaseista, jotka alkavat elämään vokaalilinjojensa kautta. Jos alkavat.

Merkinnän elämyksellisyys oli kyllä varsin objektiivista, käsittein pelaavaa elämyksellisyyttä. Eihän se ole kiellettyä, ei kukaan ole niin sanonut. Halu on vain päästä tavallisimmilla adjektiiveilla pelaavasta puheesta syvemmälle, mikä on ilmeinen mahdottomuus - ei siihen tunnu olevan halua. Mitäpä sijaa kunnianhimoisuudella olisi missään..

unknown kirjoitti (04.01., klo 13.15.):

Ei minulla ole mitään muita tavoitteita, kuin yhä kunnianhimoisempi kritiikki, puhe ja siitä puhuminen...

anonymous kirjoitti (04.01., klo 13.43.):

Kuten sanottu, moni alansa ammattikriitikkokin, myös valtakunnallisen päivälehden, tuntuu haluavan mennä sieltä, missä aita on matalin, tavanomaisten ja turvallisten adjektiivien turvin.

Arto Virtanen kirjoitti (04.01., klo 13.59.):

Sanoisin omana tämän aiheen lopetusrepliikkinäni, että kysymys siitä, mikä on hyvää tai kelvollista päivälehti- tai ammattikritiikkiä, on ikuinen. Kriitikoihin ollaan melkein aina tyytymättömiä, ja usein syystä tai ainakin jonkinlaisesta syystä.
Huomaan itse pitäväni kirjallisuuskritiikkejä harvoin oivaltavina, mutta seuraan nykyään taidenäyttelyitä sen verran harvakseen ja hajamielisesti, ettei minulla ole selkeää käsitystä kuvataidekritiikin tasosta. Juttelin erään kuvataiteilijan kanssa erään ison päivälehden kritiikkitarjonnasta ylipäänsä, ja kun sanoin oman käsitykseni tuon lehden kirjallisuuskritiikistä, kuvataiteilijaystäväni sanoi, että kuvataidekritiikin taso on vielä heikompi. Ja toisella puolellani istunut Altti Kuusamo oli samaa mieltä.
Musiikkikritiikeistä osaan tuskin sanoa sen enempää kuin kuvataidekritiikeistä, paitsi, että suuri osa populaarimusiikin kritiikistä tuntuu olevan diggauspohjalta kirjoitettua trendikästä esittelyä, vähän samaan tapaan kuin tv-kritiikkikin kyseisessä isossa sitoutumattomassa valtakunnallisessa aamulehdessä.
Ihan viimeisenä ja sovittelevana loppukommenttinani sanoisin, että kritiikki lienee tyydyttävää, jos se synnyttää keskustelua. Ja siitä perspektiivistä katsoen tälläkin palstalla käyty kädenvääntö on ollut kiukkunsa väärti.

anonymous kirjoitti (04.01., klo 14.15.):

Ei tässä ole ollut kysymys kiukuttelusta eikä minään poliisina toimimisesta - tämä on kuvaavaa leimaamista ja hyökkäämistä suomalaisessa olemattomassa keskustelukulttuurissa. Heti kun esitetään kriittisiä äänenpainoja, alkaa mollaaminen ja joukkohivutus. Koko kulttuurissa olisi tässä mielessä paljon kehittämisen varaa.

Kyse yksinkertaisesta halusta & toiveesta kohottaa sanomisen, kritiikin, viime kädessä blogikirjoittelunkin tasoa.

On väärin tulla tämän perusteella tulla leimatuksi poliisiksi. Kannatan sananvapautta, mutta asiantuntijuutensa suhteellisuus pitää myös ymmärtää.

Jarmo Papinniemi kirjoitti (04.01., klo 14.22.):

Anonyymi kirjoitti:
"En ole mikään poliisi, mutta sävelpuhtaus, esiintymisvarmuus ja tekstin selkeys ovat mielestäni perusedellytyksiä valtakunnalliseen laulukilpailuun pääsylle."

Niin luulisi, mutta kun näin ei hitto vie ole. Ei yhdenkään mainitun seikan osalta.

Itse asiassa voi sanoa pikemminkin niin, että laulaja, joka esittää (riittävän vaativan) ohjelmistonsa kaikki erilaiset numerot vailla epäpuhtauksia, vapaasti soivalla äänellä, tekstin selkeästi artikuloiden ja kaikin puolin varmaotteisesti, ansaitsee palkinnon. Sellaisia nuoria laulajia ei ole monta, ei täällä Lappeenrannassa eikä kai missään.

anonymous kirjoitti (04.01., klo 14.53.):

Niin, voi olla, että nuo ikään kuin hyvän laulun perusedellytykset eivät toteudu edes laulukilpailuun päässeiden kohdalla. Tarkoitin, että nuo ovat kaikki osasia, joista syntyy ääni. Se ei synny yksinään puhtaista sävelistä jne. vaan kaikkien yhteistoiminnasta. Kyllä esim. sävelpuhtaus lienee tuon tason laulajien perusedellytyksiä.

YLE 1:ltä tuli juuri ensimmäinen välierä. Anna Koivula-Paraczky loisti molemmissa tulkinnoissaan ja osoitti monipuolisuutensa laulajana/tulkitsijana! Toivottavasti myös tuomaristo havaitsi hänen loistokkuutensa erän muihin kilpailijoihin nähden.

Jarmo Papinniemi kirjoitti (04.01., klo 15.49.):

Anna Koivula-Paraczky oli minunkin suosikkejani alkuerän jälkeen, mutta välieräohjelman puolituntinen oli kokonaisuutena varsin epätasainen. Radioon oli valittu esityksen loppuhuipennus, joka olikin onnistunut.

Sen sijaan toinen alkuerien suosikeistani, Niina Keitel, onnistui välierässäkin erittäin hyvin. Hänellä on kaunissointinen ääni, ja ohjelmisto oli hyvin rakennettu. 30 minuutin kokonaisuudesta tulee piinallista kuultavaa, ellei se muodosta järjellistä kokonaisuutta. Läheskään kaikki eivät ole onnistuneet tässä.

Ja mitä tulee näihin lied-kokonaisuuksiin, kisan miespuolinen yllättäjä Nicolas Söderlund esitti eilen suorastaan järisyttävän vaikuttavan ohjelman. Voidaan puhua läpimurrosta.

Anni Heino kirjoitti (05.01., klo 02.17.):

No niin, hyvä huomata, että Jarmo sittenkin vielä kirjoittaa laulamisesta!
Kommentoin alempaan keskusteluun jotakin asian tiimoilta, en toista tässä.

Anni Heino kirjoitti (05.01., klo 02.28.):

Mutta lisään sittenkin:
Etkö ole koskaan kuullut jazz-poliiseista? Ja rock-poliisit mainitsitkin jo, kyllä niistäkin ääntä lähtee.
Millekään alalle ei tee hyvää, jos asiantuntemus on liian harvoissa käsissä. Klassisen musiikin melko pienessä yhteisössä näin silti käy väkisinkin, mikä sitten näkyy esimerkiksi kritiikistä käytyinä keskusteluina.

Jarmo Papinniemi kirjoitti (09.01., klo 11.29.):

Olen toki kohdannut jazz-poliisejakin. Kenties jako "korkeaan" ja "populaariin" taitaa olla tässäkin suhteessa liian karkea ja epätarkka.

Edellinen kirjoitus | Etusivu | Seuraava kirjoitus