Päätoimittajan päiväkirja

Ajattelin kommentoida tänne, mutta kirjoituksesta tuli niin pitkä, että työnsinkin sen omaan blogiini: http://www.karihaakana.net/...

Ottamatta sen kummemmin kantaa itse asiaan, http://virtual.finland.fi/ voisi ola parempi osoite kulttuurin etsintään?

Kari taisi vetää herneen nenään netin väheksymisestä. Mutta ei minustakaan toinen oikein korvaa toista. Konventiot ovat niin erilaiset - etsipä tosiaan netistä esimerkiksi pitkiä esseitä. Ajankohtaispakettien asia on paremmalla tolalla, ja nuo Virtual Finland -sivustot ovat kyllä saaneet osakseen kansainvälisiä kehuja.
FMQ (jonka tunnen Books of Finlandia paremmin) on kalliisti tehty (painotyö, artikkelit ja varsinkin niiden käännökset), joskin vähän virallisen oloinen kulttuurijulkaisu ja tärkeä väline suomalaisen musiikin myynninedistämisessä. Senkin levikki on epäilemättä nojannut osittain UM:n lähetystöverkostoon.
Mutta kun ministeriössä säästetään, asiat mutkistuvat. Tein ennen yhteistyötä lähetystöjen kulttuuri-ihmisten kanssa, ja olen ollut huomaavinani, että kulttuuriin omistautuneesta lähestystöhenkilökunnasta on nipistetty löysät pois jo aikoja sitten. Kuka siellä siis postittelisi kulttuurijulkaisujakaan.
Ongelma on varmaan isompi kuin miltä meidän perspektiivistämme näyttää. Arvaan, että ulkoministeriltä on poliittisesti tyhmänrohkeaa vaatia lisärahaa lähetystöille, kun maailmassa on 'oikeitakin' ongelmia. Sehän kuulostaisi äänestäjän korvissa samalta kuin rahan vaatiminen herrojen lounaisiin.

Niin tai siis minua harmittaa, että näiden lehtien julkaisijat eivät näe mahdollisuuksia, joita jakelutien vaihtaminen (tai edes uuden jakelutien ottaminen vanhan rinnalle) toisi.

Lisäksi BfF:n ja FMQ:n taustajärjestöt (SKS, Teosto ja Gramex) ovat varsin varakkaita ja hyvin rahoitettuja organisaatioita. UM:ltä saamatta jäävä tuki on, jos organisaatiot kokevat julkaisunsa tarpeellisiksi, otettavissa näiden järjestöjen pussista.

Finnish Dance in Focus on yksi näistä kanvainävälistä kulttuurivientiä ja -tietoutta edistävistä englanninkielisistä julkaisuista. Sitä kustantaa Tanssin Tieodotuskeskus,joka ei ole millään mittarilla varakas yhteisö. Kerran vuodessa ilmestyvää 4-väristä, asiantuntija-artikkeleita sisältävää lehteä tehdään hiukan yli 20 000 euron budjetilla, josta osa on opm:n vuosittain haettavaa avustusta.

Finnish Dance in Focus on saanut erittäin hyvän kansainvälisen vastaanoton ja sen painos ei todellakan jää roikkumaan meidän eikä (jäänyt aiemmin) um:nkään nurkkiin. Mutta sitä painetaankin vain sen verran kuin me tiedämme tarvittavan.

Focuksen oikea kohdentaminen ei myöskään ole um:n suhteiden tai tiedon varassa, sillä meillä on hyvin toimiva ja päivitetty kansainvälinen yhteistyöverkosto.

Yhteistyö um:n kanssa on ollut meistä tärkeää taloudellisen avun lisäksi siksi, että kulttuurityötä tekevän ja SUomi-kuvaa kirkastavan ministeriön kuuluukin olla kiinnostunut kunkin alan asiantuntijoiden ajankohtaisista julkaisuista. Juuri tällaista materiaalia se ei pysty tekemään omin voimin - eikä sen tarvitsekaan, sillä mm. juuri tätä työtä varten ovat olemassa eri taiteiden tiedotuskeskukset.

LIsäksi tällaiset julkaisut ovat erinoimaien tapa levittää tietoa kevyesti: kenenkään ei tarvitse istua tuntikausia ruudun ääressä tihrustamassa tekstejä, vaan ne voi lukea vaikkapa lentokoneessa - tai vessassa.

Nettilehtiesiasta vielä: välineet ovat erilaisia; molempia tarvitaan. Printtimedian voi kohdistaa todella tarkkaan (mikä promo- ja markkinointityössä on mielekkäintä), nettilehden lukijakunta on huomattavasti vaikeammin määriteltävissä ja satunnaisempaa. Jos haluaa herättää ihmisen tietyn asian äärelle, kannattaa lähettää hänelle siitä paperi-infoa eikä odottaa, että hän sattuisi googlaamaan oikeille sivuille.

Minna, en tiennyt, että FDF kuuluu tähän UM:n tilaamien lehtien joukkoon (mitkähän kaikki lehdet siihen kuuluvat?). Lausumani varakkaista taustayhteisöistä koski siis noita kahta aiemmin mainittua lehteä.

Ja sähköistä julkaisua voi tietenkin kohdistaa ja sillä/sille voi herättää ihmisiä vähintään samalla tavalla kuin paperistakin, kyse on vain keinoista.

Ja edelleen: miksi sähköisten lehtien lukeminen on hankalan kuuloista "tekstien tihrustamista ruudulta tuntikaupalla", mutta paperilehden lukeminen ei ole "tekstien tihrustamista paperilta tuntikaupalla"? :-)

Kari, tässä mainittuihin kv-julkaisuihin kuuluvat Framen (Frameworks), Filin (BFF), Musiikin tiedotuskeskuksen (FMQ, Tanssin Tiedotuskeskuksen (FDF) ja Teatterin Tiedotuskeskuksen (Finnish Theatre) julkaisut. Elokuvasäätiökin oli jossain vaiheessa mukana...

Totta, nettilehdenkin voi kohdistaa(valita kohderyhmän) ja lähettää tietyille ihmisille, mutta sitä ei todennäköisesti kukaan printtaa vaikkapa lähetystön tai festivaalin toimiston pöydälle selattavaksi tai kävijöille jaettavaksi. - Tai jos printtaakin, veikkaan että se häviää vieressä makavaalle hyvännäköiselle printtilehdelle.

Tihrustamisesta: on ihan yleisessä tiedossa, että ruudulta lukeminen rasittaa silmiä eri tavalla kuin paperilta lukeminen. Nettilehdessä ei olisi kovinkaan järkevää julkaista niin pitkiä artikkeleita kuin printissämme julkaisemme. Haluamme niiden olevan perusteellisia, haluamme että niihin tekee mieli palata, haluamme että lehtiesinettä on kiva hiplata ja sen voi säilöä kirjahyllyynsä.

Julkaisumuoto on tietenkin valinta, jonka ensisijaisena kriteerinä on yleisö. Epäilemättä tunnet tavoiteltavan yleisön hyvin, joten en lähde jankkaamaan asiasta sen pidemmälle. Panen tähän kuitenkin linkin PA:n kirjoitukseen "Verraton käyttöliittymä?", jossa asiaa käsitellään: http://paa.auki.fidisk.fi/k...

Ihmisten suhtautuminen sähköiseen ja paperiseen späm... anteeksi, tiedotusmateriaaliin on vielä sangen erilaista. Jos henkilö X saa postissa lehden Y, on tilanne kovin erilainen kuin jos hän saisi sähköpostilaatikkoonsa kymmenien megatavujen PDF-filen. Olettaen että tiedosto ei jäisi roskapostifiltteriin.

Kai siihen pdf:ään voi antaa linkin? Näin ainakin menettelevät muutamat firmat, joiden tiedotuslehdet ilmestyvät pelkästään verkossa. Postilaatikkoon kilahtaa sähköposti, jossa on kerrottu uusimman numeron aiheet ja lehden (tai kunkin jutun) URL.

Sitten ovat vielä erikseen erilaiset flash-pohjaiset lehtiviritelmät, joiden käytettävyys on vielä vähän niin ja näin.