Päätoimittajan päiväkirja

Jarmo Papinniemi, kirjoitat:

"WSOY mainostaa Sofi Oksasen uutta romaania tyylikkäällä lehti-ilmoituksella, joka on julkaistu ainakin tämän päivän Hesarissa.

Kirja on hyvä ja ansaitsee ilmoitukseen siteeratut luonnehdinnat 'häikäisevä' ja 'parasta kaunokirjallisuutta aikoihin'.

Mutta mainososasto on mennyt tekemään semmoisen tempun, että yksi sitaateista on otettu nimimerkillä kirjoitetusta blogikommentista."

Mielipiteeni:
Minusta tuo mainoksessa käytetty kommentti oli harvinaisen osuva. Paremmin ei olisi voitu sanoa.

Etkö voisi olla iloinen siitä, että blogiisi kommentoivat niin fiksut ihmiset, että heidän tekstinsä kelpaa merkittävän romaanin mainokseksi?

"Nimimerkin takanahan voi olla ihan kuka tahansa, joku kustantamon sisältä tai kirjailijan paras kaveri tai vaikka kirjailija itse."

Aika vahvasti ilmaistu! Eikö kommentin kirjoittajan saa selville nopeasti?

Ja lisäksi - eräs suomalainen kriitikko kirjoitti jokin aika sitten, että "kaikki tuntevat toisensa" Suomen kirjallisissa piireissä.

Ollaan kavereita, työtovereita, sukulaisia, ex-puolisoita, saman puolueen jäseniä jne.

Onko tämä muka ensimmäinen kerta, kun nimimerkkillä kirjoitettua mielipidettä pidetään arvossa?

Huomaan, että tähän blogikirjoitukseen saa kirjoittaa kommentin vain nimellä. Onko nimimerkeillä kommentoiminen lopetettu kokonaan tässä blogissa?

Hyvinhän tämä nimimerkillä kirjoittelu onnistuu.

Itse asiasta olen molempien kanssa samaa mieltä. Ensin ilahduin tämän blogin arvovaltaisesta asemasta, sitten mieleeni juolahti mitä kaikkea tällaisen tavan päässä voikaan olla.

No - millä tavalla Vanhasen viestit eroavat Kanervan viesteistä, paitsi että ovat kuulemma härskimpiä?

Vastaan: niillä on eri kohde. Sen takia Vanhasen ei tarvitse erota.

Ajatukseni liikkui hyvin samalla lailla kuin Tapsan. Ensimmäinen ajatus oli, että kas blogia seurataan, hyvä hyvä. Nyt tuntuu, että ihan aiheesta päätoimittaja ei olekaan lemmestä litteänä. Taitaa hänellä olla paljonkin tietoa naiiviudessaan ja härskiydessään uskomattomasta kavereiden suosimisesta, joka näkyy taiteilijajärjestöjen sisäpiirien toiminnassa. Ei ole objektiivisuudesta aina tietoakaan.

Yhden esimerkin muistan päinvastaiseen suuntaan: kerran MotMotin silloinen toimittaja pyysi runokokoelmasta arvostelun vähemmän tunnetulta kriitikolta, "koska tutummat ovat liian läheisiä runoilijan kanssa"

Hyvät ystävät,
kyse ei todellakaan ole kyseisen kommentin laadusta, vaan mainonnan etiikasta.

Tämä ei liity millään tavalla Vanhaseen tai Kanervaan, vaan siihen, että mainokseen(kin) siteerattavan lausunnon täytyy olla luotettava. Anonyymiin kommentin voi olla kirjoittanut kuka tahansa, eli myös joku asianosainen. Semmoinen ei käy.

Harvinaisen samaa mieltä Jarmon kanssa. Puolueettomat ja aidot mielipiteet kunniaan, myös erilaisilla nettifoorumeilla, nimimerkeillä tai ilman, hyviä käytöstapoja kunnioittaen.

Tämähän näyttää ilahduttavalta: Suomessa on alkanut eettinen ja moraalinen kansanliike. Kokoomus erottaa epäeettisesti käyttäytyneen ministerin. Kirjalliset piirit vaativat puolueettomuutta, aitoutta ja jopa hyviä käytöstapoja.

Onko tämä unta vai totta? Onko tämä aitoa?

Njaa...

En minä tuota sitaattia kovin pahana pidä. Ilmeneehän siinä mainoksessa, että kyseessä on pelkkä nimimerkki internetissä. Kyllä lukijoidenkin järjenkäytölle ja lähdekriittisyydelle voi antaa vähän tilaa, etenkin, kun luennassa on sentään mainos eikä mikään journalistinen taidonnäyte.

Mielestäni kiusallisempia ovat kaikki ne mainoksiin tarkoin valikoidut kritiikkisitaatit, joiden avulla neutraalit ja negatiivisetkin arvostelut saadaan näyttämään ylistyslauluilta.

Puhuin laajemmin vähän eri asiasta (yleisestä nettikeskustelusta, jossa on omakohtaista kokemusta asiattomasta henkilöön kohdistuneesta solvauksesta) kuin Jarmo, joka puhui kirjaan liittyvästä mielipiteestä.

Mutta uskon Jarmon lailla siihen, että nettifoorumimielipiteiden käyttö on arveluttavaa - juuri sen vuoksi, ettei kehujen lähdettä tiedetä. Aitous tarkoitti tässä yhteydessä sitä, ettei mainonnassa kai voida hyödyntää esim. h:lön lähipiirin nimimerkillä tehtyjä kehuja? Niitä tuskin Annakaan pitää aitoina ja puolueettomina kehuina.

Tämä on täysin asia kuin mikään "moraalinen ryhtiliike".

Anna Amnell/Blogisisko : Missä menee moraalin raja?

Aina kannattaisi lehtien toimittajien katsoa itseänsä peiliin mitä ovat viikonloppuna tehneet. Minusta tekopyhyys on inhottavaa.

Aletaanko meilläkin kohta polttaa moraalittomia ja isänmaan vastaisia kirjoja roviolla, niinkuin Putin nuoriso tekee.

Anna Amnell/Blogisisko :

"Etkö voisi olla iloinen siitä, että blogiisi kommentoivat niin fiksut ihmiset, että heidän tekstinsä kelpaa merkittävän romaanin mainokseksi? "

Iloa täällä herättävät kyllä monet ihmiset, kuten Amnell itse, ja vieläpä useammalla tavalla kuin päältä paistaa tai Amnell keksii.

Jukka Laajarinne esittää asian hyvin järkevästi. Olen samaa mieltä.

(Postmoderni ajattelija voisi sanoa, että kirjoittaja ei ole tärkeä, vaan sanoma.)

Jotain muutosta on kuitenkin tapahtumassa Suomessa. Mutta kuinka aitoa muutos on? Ja kuinka puolueetonta on lehdistön ja "kansan" "uusmoraalisuus"?

Ruvetaanko "moraalia" käyttämään poliittisena tai kirjallisuuspoliittisena keinona, mistä JR varoittaa? Kun ei keksitä muuta tapaa painaa jotain ihmistä, hänen mielipidettään tai saavutuksiaan alas, ruvetaan olemaan oikein "moraalisia". Se on todellinen vaara.

Mutta aito eettisyys, rehellisyys ja hyvät tavat -joista Rita kirjoitti - olisivat tarpeen Suomessakin. Ja kiitollisuus.

Kiitos, Jarmo, hyvästä blogista.

Amen.

Harhaanjohtava mainonta on kielletty.

Siinä on vielä sama periaate kuin seksuaalisen häirinnän uustulkinnassa eli viestin vastaanottaja ratkaisee. Ei siis se, onko totuus kirjoitettu pienellä mainoksen alareunaan.

Tämä tapaus on erilainen ja tässä on todellakin kyse vain etiikasta ja moraalista. Ehkä he tekivät sen hyvässä uskossa?

Romaani, novelli ja runo ovat vapautta, mutta sanomalehti on faktaa vai tarvitseeko sen olla?

Monesti olen vain huomannut, että monet kriitikot vaativat esimerkiksi romaanilta totuudessa pysymistä. Mikä on totuus jos Suomessakin on yli 5 miljoonaa eri näkökulmaa vai onko toivottavasti.

"Humanistin" kehu k.o. kirjasta kertoo siitä, että hän ja nimenomaan hän, ei kehtaa/voi omalla nimellä kirjaa kehua. Ilmeisesti hän katsoo, että se ei ole hänelle itselleen, hänen nimellään sanottuna, eduksi.

Muuten, mitä me välitämme "ukko-mustalaisen" mielipiteestä, olipa se millainen tahansa. Me välitämme vain niiden mielipiteistä joita arvostamme.

Kuulut kirjalliset Tornin keskustelut tehtiin jo 1930-luvulla nimimerkeillä. Samalla tavalla jatkettiin 1950-luvulla. Eli perinteitä on. Tuskinpa niitä lainatessa olisi ongelmaa ollut?

Muistelen että toisessa mainitussa teoksessa esiintyy nimim. Humanisti. [Kun ei ole hyllyssä, ei voi tarkistaa]

Apropos! Markus Selin kertoi eräässä haastattelussaan tehneensä joskus videoiden kansitekstejä. Parhaimmat luonnehdinnat ja runsaimman tähtirivistön antoi nimimerkki K. T.

Se tarkoitti Kannen Tekijää.

Jarmo Papinniemelle kiitokset moraalisesta suoraselkäisyydestä, vaikka olisikin voinut ottaa kehut vastaan. Moni olisi lainauksesta ylpeyksissään niin tehnyt ja unohtanut mainonnan etiikan kokonaan.
Ilmoituksesta tulee mieleen erään lehden takavuosien nettisivustojen arvostelujuttu, jossa nettialan ammattilainen antoi tähtiä nettisivuille. Yhden huipputähtien sivuston oli tehnyt arvostelija itse...

Yhtäältä olen samaa mieltä Papinniemen ja Dahlin kanssa; omalla nimellä kommentointi suotavaa. Toisaalta ymmärrän mainoksen ja mainonnan kädenpuristuksen nykymediaa kohtaan; blogit ovat nostaneet profiiliaan ja niilläkin on oma tärkeä funktionsa yleisessä keskustelussa ja näin ollen, vaikkakin nimimerkillä, sen mainosarvo on okei. Olettaen tietysti, ettei ko. blogia kirjoita kustantajan kustannustoimittaja tms. henkilö. Toisaalta tuotteen ostaminen on ensikädessä ostajan vastuulla ei sitä mainostavan; luettuaan voi sitten olla kirjasta eri mieltä. Ja perusasioihin palattaessa täytynee kai huomioida, että kun kyse on mainostamisesta tai kritiikistä jne., niin kyse on yksilön kokemuksesta kuitenkin, oli sitten perässä nimimerkki tai oikea nimi.

Minä näen tuollaisen mainonnan vain positiivisena yllätyksenä, ja sitä siinä kai on haettukin. Mutta uudet tuulet tuovat joskus paskanhajuakin.

Minusta tässä on kysymys hyvin yksinkertaisesta asiasta: jos ei hyväksytä nimimerkin suojasta esitettyä negatiivista kritiikkiä, ei pidä hyväksyä myöskään positiivista kritiikkiä.

Jarmo Papinniemi esittää bloggauksessaan joukon merkillisiä väitteitä.

"Anonyymillä kommentilla ei ole tällaisessa yhteydessä minkäänlaista arvoa."

Anonyymillä kommentilla on tällaisessa yhteydessä täsmälleen samanlainen arvo kuin nimellisellä: se on yksi kommetti muiden joukossa.

"Tähdennän: En väitä, että epäilisin nimimerkki "Humanistin" kirjoittaneen kommenttinsa hämärin motiivein. Tässä on kysymys yleisemmän tason asiasta: nimimerkin motiiveista, ja henkilöydestä, ei voi olla VARMA. Siksi fiksukin lausunto on täysin kelpaamaton mainoksessa siteerattavaksi."

Voiko omalla nimellään esiintyvän motiiveista olla yhtään varmempi? Ei minusta. Ovatko motiivit valoisammat? Eivät ole.

Lassi K,
anonyymin ja omalla nimellä esitetyn mielipiteen välillä on iso ero. Jos kirjoittaja tiedetään, lukijalla tai kuulijalla on eväät hänen näkemyksensä arviointiin. Jos mielipide tulee anonyymisti, mahdollisuudet arvioimiseen ovat ratkaisevasti vähäisemmät.

Siksi jankutan tätä, että anonyymin blogilähteen siteeraaminen mainoksessa on väärin.

Ajatus, että mikä tahansa kommentti on "yksi kommentti muiden joukossa" johtaa kaaokseen. Eivät kaikki nettiin tai lehtiin tai seiniin kirjoitetut kommentit ole keskenään yhtä hyviä tietolähteitä.

Elokuvapiireissähän tuota on tehty ennenkin. Johonkin ulkomaiden ensi-illoissa ja kritiikeissä flopanneeseen leffaan otettiin "kriitikko"-sitaatti Nelosen chatista! Mitään takeitahan ei ole siitä, etteikö mainostaja olisi lähettänyt sitä itse juuri ennen kuin mainos on pitänyt panna lehteen.

Odotan kiinnostuksella, millaista keskustelua syntyy Sofi Oksasen kirjasta (!) tässä blogissa.

Täytyisi varmaan ensin lukea kirja.

"Lassi K, anonyymin ja omalla nimellä esitetyn mielipiteen välillä on iso ero. Jos kirjoittaja tiedetään, lukijalla tai kuulijalla on eväät hänen näkemyksensä arviointiin. Jos mielipide tulee anonyymisti, mahdollisuudet arvioimiseen ovat ratkaisevasti vähäisemmät."

En näe asiaa samoin. Esimerkiksi kirjallisuuskritiikeissä heijastuvat, sekä hyvässä että pahassa, kriitikon ja kirjailijan väliset henkilösuhteet ja inhimilliset tekijät kuten kateus jne., joista lukija ei tiedä yhtään mitään. Varsinkin Suomen kokoisessa maassa. Tilannetta vaikeuttaa vielä suomalaisten kirjailijoiden kaksoisrooli, ollaan samaan aikaan sekä kirjailijoita että kriitikoita.

Mitä merkitystä subjektiivisella mielipiteellä muutenkaan on? Jos pyritään objektiivisuuteen, pitäisi rehellisyyden nimissä lisätä mainoksiin myös negatiivisia arvioita.

Lassi Kämäri kirjoitti:

"Mitä merkitystä subjektiivisella mielipiteellä muutenkaan on? Jos pyritään objektiivisuuteen, pitäisi rehellisyyden nimissä lisätä mainoksiin myös negatiivisia arvioita."

Tämä on hauska aloite!

"Esimerkiksi kirjallisuuskritiikeissä heijastuvat, sekä hyvässä että pahassa, kriitikon ja kirjailijan väliset henkilösuhteet ja inhimilliset tekijät kuten kateus jne., joista lukija ei tiedä yhtään mitään. Varsinkin Suomen kokoisessa maassa."

Mielestäni tämä on juuri päinvastoin. Suomen kokoisessa maassa lukija nimenomaan tietää kirjailijan ja kriitikon välisistä henkilösuhteista yhtään mitään.

"Jos pyritään objektiivisuuteen, pitäisi rehellisyyden nimissä lisätä mainoksiin myös negatiivisia arvioita."

"Tämä on hauska aloite!"

Jos asia olisi kiinni mainonnan tekijöistä, niin tämä olisi tehty jo tuhat kertaa.

Mutta mainonnan maksajat eli yritysten markkinointiväki on aika yksitotista lajia - vanhasia ja tukiaisia.

Mutta Parnassohan voisi näyttää tietä!

"Mielestäni tämä on juuri päinvastoin. Suomen kokoisessa maassa lukija nimenomaan tietää kirjailijan ja kriitikon välisistä henkilösuhteista yhtään mitään. "

Eli osaako kirjallisuuspiirien ulkopuolelta tuleva lukija riisua ensin tämän tiedon? Suomessa on tietäväinen lukijakunta. Sitä ei petetä.

"Eli osaako kirjallisuuspiirien ulkopuolelta tuleva lukija riisua ensin tämän tiedon?"

Ainakin se on helpompaa, kun on pieni maa ja pienet piirit.

Jo ketä se oikeastaan kovin edes kiinnostaa, paitsi narsistisia tekstinvääntäjiä ja paskantärkeitä kriitikoita itseään?

Kuinka hyvin suomalaiset ymmärtävät, mikä blogikommentti on? Tietävätkö kirjoja ostavat vanhemmat ihmiset, että blogikommentteja voi kirjoittaa kuka vain?

En ole nähnyt mainosta, mutta jos siinä mainittiin nimeltä Parnassso, niin väärinkäsityksiä voi syntyä. Joku voi kuvitella, että lehti on jossain määrin kommentin takana.

Millä perusteella esim. näiden blogikommenttien "nimet" kertovat mitään? Ahti Karjalainen on varmaan oikeasti Ahti Karjalainen, mutta voisi olla myös Kaisa Korhonen. Sama juttu lehdissä. Vaikka jonkun nimi on painettu tekstiin se ei tarkoita yhtään mitään. Ja lehdistötiedotteissa, jotka kulkevat yritysten ja median välillä kirjoittajan nimeä ei ole lainkaan. Kukaan ei tuota kuitenkaan kyseenalaista.

On oikeastaan hämmentävää, että minua ei ole useammin siteerattu mainoksissa.

Sedis kun tarkoittaa sentään (jossakin toisessa maailmassa) paavinistuinta.

Mainostin aikoinaan elokuva-arkiston esitystä Radio tekee hulluksi sillä, ettei sitä koskaan ollut nähty televisiossa: "Tätä et näe televisiosta".

Pahalaiset näyttivät sen jo seuraavina näytäntökausina. Ei pysty kierrättämään hyvää tekstiä.

Eikö missään koulussa opeteta, että mainoksissa voi olla ihan mitä vain. Ja että ei niihin kannata uskoa.

Vai ovatko kirjamainokset jotenkin pyhempiä kuin muut informatiiviset tietoiskut?

Nyt mentiin jo (media)lukutaidon puolelle. Aluksi oltiin etiikassa. Pitkät ovat parnassolaisten ajatuksenjuoksujen tiet. Hyvä niin - kuvastaa halua ottaa kokonaisuuksia.

Varmasti kaikenlaisen median lukutaitoa opetetaan, mutta on eri asia, mitä menee jakeluun.

Sediksenä miettisin, minne kaikkialle hyviä mainoslauseita jakelen... :) Että jäisi vähän purtavaa niille mainosmiehillekin.

Tuli vielä mieleen muutama vasta-argumentti.

1) Kriitikko -ym. lausumat ovat oikeastaan mielikuvamainontaa. Sehän on kielletty kai vain alkoholimainonnassa.

2) Pitäisikö kirjamainosten tekijöiltä edellyttää, että he ovat lukeneet mainostamansa teoksen?

3) Jos kirjallisia artefakteja mainostettaisiin television ostoskanavilla, mikä lienee aivan mahdollista, raahattaisiinko studioon kriitikkoja vai joitakin hieman edustavampia puolestapuhujia.

Toivottavasti kukaan ei pidä minua näiden perusteella tosikkona.

Mitäs vikaa tosikoissa on, Sedis? Mutta jospa minä vastailisin, meinaan kun olen ennenkin ollut:

1) Juuri näin se on.

2) Kuka edellyttäisi, valtioko? Vapaassa maassa mainoksen teko on ihan mainostajan ja mainoksentekijän välinen asia. Silloin, kun kyseessä on hyvin tökerö mainos, melkein aina tekijänä on kauppias itse.

3) Hyvä idea. Varastan sen.

"Jos pyritään objektiivisuuteen, pitäisi rehellisyyden nimissä lisätä mainoksiin myös negatiivisia arvioita."

"Tämä on hauska aloite!"

Koko sivun 20 000 euron (tms) lehtimainos, jossa lauseet:
"Vuoden paskin kirja." -Pekka Tarkka, HS
"Kirjoittaja on onnistunut tiivistämään 200 sivuun koko Suomen sodanjälkeisen ajan biojätetuotannon. Siksi teos on -nyt jos koskaan- lukematta jättämisen arvoinen. -nimimerkki Suuri Tietäjä Parnasson nettisivuilla.
Upottaisitko Sinä pienenä tai suurena kustantajana kumpaakaan kommenttia isobudjettiseen mainokseen? Siis jos kyseessä ei ole jonkun underground-kustantamon erikoisesti julkisuutta haikaileva vaihtoehtoteos.
Mainos on kuitenkin edelleen mainos. Ei kritiikki tai lehtijuttu. Ei siinä pidä olla objektiivinen. Lähdekriittisyys sen sijaan on tarpeen, ettei toisen tahon nimissä lainata ihan mitä sattuu.

Tervehdys kaikille aktiivisille keskusteluijoille,

Sanottakoon ensin, että en ole itse kyseisen nikin takana eikä minulla ole mitään käsitystä kyseisen nikin IRL- henkilöllisyydestä.

En nähnyt kirjani mainosta etukäteen enkä ollut tietoinen sen tekstuaalisesta sisällöstä. Romaanini on jo saanut useita positiivisia kritiikkejä - blogimerkinnän käyttö ei siis ole tarkoittanut sitä, että niistä olisi ollut pulaa. Olen ottanut jo yhteyttä kustantamoni markkinointipuoleen selvittääkseni heidän linjaustaan blogi- ym. merkintöjen käytöstä vastaavissa tapauksissa ja toivottavasti saan itsekin selvyyttä asiaan. Asiaa ei ehkä ole ajateltu loppuun.

Suomen ulkopuolella blogimerkintöjä (myös anonyymejä) käytetään mainosteksteissä paljonkin, samoin lukijapalautetta, joissa palautteen antajan henkilöllisyydestä ei ole tietoa. Suomessa tällainen ilmiö on uusi. Ymmärrän hyvin ongelman, joka asiaan liittyy - lukijahan ei voi tietää, onko kommentti aito millään tavalla. Anonyymit blogit saavat luottamuksensa ajan myötä, samoin anonyymit nikit keskustelupalstoilla. Luotettavuus siis mitataan jollain muulla kuin itse henkilön nimellä. Nettilukijat eivät ole typeriä ja epäluotettavat tai propagandistiset nikit haistetaan aika helposti.

Näen ilmiössä myös positiivisia puolia. Kritiikin arvovalta hajoaa lehtien ulkopuolelle ja myös kirjakentän ulkopuolelta tulevien lukijoiden sanalla on painoarvoa. Se on tervettä.

Mitä taas tulee mainostarkoituksessa käytettäviin teksteihin, lienee selvää, että niissä käytetään positiivisia sitaatteja. Ja niitä positiivisia pätkiä löytyy myös yleiskuvaltaan negatiivisista teksteistä. Mainostekstit eivät ole kirjallisuudentutkimusta, vaan mainosta.

Suomen nettikulttuurisivujen historiaan liittyy tapauksia, joissa keskustelijoiden henkilöllisyys on selvitetty ja siitä on seurannut ikävyyksiä ko. keskustelijoille (tämä ei koske Parnassoa). Sen vuoksi luulen monen kulttuurialan ammattilaisen olevan aika niukkasanainen sellaisissa kommenteissa, jotka eivät kestä päivänvaloa tai kirjoittajan henkilöllisyyden paljastumista.

"Suomen ulkopuolella blogimerkintöjä (myös anonyymejä) käytetään mainosteksteissä paljonkin, samoin lukijapalautetta, joissa palautteen antajan henkilöllisyydestä ei ole tietoa. Suomessa tällainen ilmiö on uusi. Ymmärrän hyvin ongelman, joka asiaan liittyy - lukijahan ei voi tietää, onko kommentti aito millään tavalla. Anonyymit blogit saavat luottamuksensa ajan myötä, samoin anonyymit nikit keskustelupalstoilla. Luotettavuus siis mitataan jollain muulla kuin itse henkilön nimellä. Nettilukijat eivät ole typeriä ja epäluotettavat tai propagandistiset nikit haistetaan aika helposti.

Näen ilmiössä myös positiivisia puolia. Kritiikin arvovalta hajoaa lehtien ulkopuolelle ja myös kirjakentän ulkopuolelta tulevien lukijoiden sanalla on painoarvoa. Se on tervettä."
Hyvä,ymmärtävä ja laajakatseinen puheenvuoro Sofilta. Kiitos.

JP: "Anonyymin ja omalla nimellä esitetyn mielipiteen välillä on iso ero. Jos kirjoittaja tiedetään, lukijalla tai kuulijalla on eväät hänen näkemystensä arviointiin".

Onko siis jollain tuntemattomalla kirvesmiehellä, josta ei tiedetä hiukkastakaan muualla kuin omilla, aidatuilla työmaillaan, mitään asiaa blogikommenttiosastoille?

Vaivautuuko kukaan tutustumaan sellaiseen kirvesmieheen jonnekin hevonkuusessa sijaitsevaan työmaamonttuun vain nähdäkseen millainen ihminen sen tai sen kommentin murjaisi?

Eikö silloin, kun ei ole "tv:stä tuttu", ole yksi lysti, rojauttaako mielipiteensä oikean nimen katveesta vai nimimerkin vierestä? (Savolaista "kuulijalle vastuu" -kieroutta edellisessä).

Mielikuvitukselle töitä tänä itsensäpaljastavien bigbrothereiden aikakautena. Kasvot ja persoonan saavat lukijat kukanenkin miettiä vain lyhyen kommentin perusteella.

WSOY:n mainos on vain mainos miljoonien muiden mainosten joukossa. Tässä sattui kuitenkin olemaan koukku kuin Esa Herneisen katkerissa mietteissä Pentti Haanpään kirjassa "Isännät ja isäntien varjot".

Jotain tähänkin koukkuun odotettiin tarttuvan, ja tarttui, se tuo (vie) rahaa mainostajan tileille, joskin, kun on kyse hyvästä kirjallisuudesta, myönteistäkin asiassa lienee...

Häh, onko muka ensimmäinen kerta kun /mainoksessa/ ei mainita lähteitä kunnolla?

Monenlaista kirjoittelua täällä jälleen kerran. Puolesta ja vastaan. Kielellinen taso on useimmiten hyvä, mitä ei voi sanoa kaikista blogeista. Vain nimimerkin "rita" lukihäiriö oudoksuttaa.

Asian ongelma ei ole suinkaan siinä, tunnetaanko kommentinantaja vai ei. Vaan siinä, onko puoltolause aito vai ei.

Eli onko se totta vai ei.

Sillä laki kieltää valehtelemasta mainoksessakin. Sen sijaan "kaupallinen kehuminen" sallitaan. Usein ero on hämärä.

Tässä kyseisessä tapauksessa vedottiin Parnasson auktoriteettiin. Siksi päätoimittajalla oli täysi oikeus tuohtua.

Tapsa P, kirjoitit:
"Tässä kyseisessä tapauksessa vedottiin Parnasson auktoriteettiin. Siksi päätoimittajalla oli täysi oikeus tuohtua."

Onko siis vaikkapa Hesarin päätoimittajalla syytä "tuohtua", jos jonkin kirjan mainoksessa käytetään Hesarin kirjallisuusarvostelua tai Hesarin yleisönosastossa/nettisivulla ollutta mielipidettä eli "vedotaan Hesarin auktoriteettiin"? Jos näin on, Hesarin päätoimittaja on joutunut tuohtumaan lukemattomia kertoja.

Mistä tässä keskustelussa on oikein kysymys?

Tässä keskustelussa on kysymys vaikka mistä ja siksi se niin kiintoisaa onkin. Minä ainakin kipaisen heti ostamaan Sofi Oksasen kirjan, jo ihan senkin vuoksi, että hän on osoittautunut kannanotoissaan niin ihastuttavaksi sekoitukseksi radikaalia/ diplomatiaa, vastuunkantajaa/ veneenkeikuttajaa. (?)

"Aletaanko meilläkin kohta polttaa moraalittomia ja isänmaan vastaisia kirjoja roviolla, niinkuin Putin nuoriso tekee."

Asiasta kolmanteen, mistä Putin Jugend saa nuo kirjat? Ostetaanko ne?

Huomio Sofin kommentista: Eikö sitaatit ole otettu mainokseen mukaan juuri "kritiikin arvovallan" vuoksi? Jompi kumpi, ei molempia.

Hesari ja moni muukin lehti on aika tarkka siitä, ettei heitä käytetä miten vaan mainonnassa. Siihen täytyy pyytää lupa, joka usein evätäänkin - tuotteesta riippuen.

Mutta voin toki lieventää oman kommenttini muotoon: "Ymmärrän hyvin Parnasson päätoimittajan tuohtumuksen."

Minua taas on rasittanut Stalinin lehmien kannessa oleva sitaatin siteeraus:

"Miksi kaikki virolaisnaiset ovat huoria? Onko se niillä geeneissä?"

Tämä on HS:n Kirstin palstalta otettu, mutta alkuperäisessä versiossa puhuttiin sekä virolaisista ETTÄ venäläisistä naisista.

Tulee ihan mieleen, että onko tässä oltu rasisteja, kun venäläiset on unohdettu. HÄH!

WSOY:n edellisenä mainonnasta vastaavana tulin seuraamaan keskustelua, puolustamaan kaikkia asianosaisia ja kommentoimaan.

Ymmärrän ensinnäkin Jarmon (jota kovasti arvostan) näkökulman: hän on aina ollut journalisti ja kriitikko. Toimittamisella ja mainostamisella on jyrkkä raja, lähdekritiikki on tärkeintä jne. Niin on PAKKO olla.

Etiikka on yksi asia, toinen on viestin aikaansaamat ajatukset. Siksi mainoksen nähtyäni nielaisin: "tähän blogisitaattiin moni lähdekriitikko voi salaliittokuvitella kirjoittajaksi kirjailijan tai mainososaston". Vaikka jokainen selkeästi ajatteleva tietää, ettei NÄIN ilmityhmiä edes mainosihmiset ole, siitä jää tunnereaktio. Kirjailijan ja kustantamon kannalta liikutaan siis riskialueella. Ja tätä uskoakseni myös Jarmo tarkoitti pyhän objektiivisuutensa lisäksi.

Mutta järjen käyttö on sallittu. Yksi blogikommentti (hyvä tai huono) on yhtä totuudenmukainen kuin printtikriitikon lehteen painettu. Kyse on kuitenkin tulkinnasta, nimimerkillä tai itse luodulla kriitikkoprofiililla tehtynä. Tätä ja kriitikkojen anti/pro-häilyntää on käsitelty myös ylempänä (Lassi K.).

Kehuja ja moitteita tulee kaksi, viisi tai sata. Aina.

Otan seuraavaksi lainauksia:

"Harhaanjohtava mainonta on kielletty."

En ole varma, onko tuota lakiin kirjattu. Mutta kukaan pitkäaikaisemmin elinkeinoa/työtä harjoittava ei tuollaista voi kuitenkaan tehdä taloussyistä.

""Jos pyritään objektiivisuuteen, pitäisi rehellisyyden nimissä lisätä mainoksiin myös negatiivisia arvioita."

Tämä on hauska aloite!"

Mainostaja maksajana tietenkin käyttää niitä vain, kun siitä on hyötyä. Sellainen asetelma syntyi ainakin vuosituhannen vaihteen paikkeilla, kun Hesarin eräs kriitikko totesi ajan olevan kypsä Ilkka Remeksen "kuplan" puhkaisemiseen. (Joo joo, IR ei kuulu tämä lehden alueeseen, mutta omassa genressään ne ovat oikeasti hyviä.) Oli varsin herkullista listata samasta kirjasta 6-7 tuoretta ylistävää lainausta + HS:n umpihappamimmat rivit ja julkaista se Hesarissa. (Erityisen hupaisaa oli myöhemmin kuulla muiden medioiden toimittajien rakastaneen ilmoa.)

Myönnän ylempänä esitetyn moitteen valikoivista kritiikkilainauksista melko todeksi. Yleensä kuitenkin kirjoille löytyy riittävää ymmärrystä jostain arvostelusta sen verran, ettei ihan törkeitä irtosyväpilkkimisiä tarvitse tehdä.

Irtoidea. Haastan ja pyydän jonkun pystyttämään nettisaitin, jonne noita vääristelmiä kerätään. Vinkki: kannattaa silti aloittaa elokuvapuolelta, kirja-alalla taitaa olla kuivempi moraalikäsitys.

"Kuinka hyvin suomalaiset ymmärtävät, mikä blogikommentti on? (...) ...jos siinä mainittiin nimeltä Parnassso, niin väärinkäsityksiä voi syntyä."

Ei ole ilmon printtiversiota enää käsissä, mutta muistaakseni muoto oli Nimimerkki N, parnasso.fi. Nettikäyttäjille tuskin tulee epäselvyyksiä kokonaisuudesta, vain aiemmin todetut manipulaatioepäilyt voivat välähtää ilmassa. Kokonaisuutta ajatellen nimimerkkiarvio ei silti liene metsässä?

"Pitäisikö kirjamainosten tekijöiltä edellyttää, että he ovat lukeneet mainostamansa teoksen?"

WSOY:llä ja Otavalla ainakin mainostoimittajat lukevat "omat" kirjansa ja tekevät niistä esittelytekstit. Uskottavuuden säilyttämiseksi kirjaan ei voi liittää katteettomia lupauksia - mieluummin siis käytetään asiakuvausta kuin hymistelyä. Toki joissain lajityypeissä, varsinkin viihteessä, "ylifiilistely" jopa kuuluu asiaan, sehän on tunnegenre. Itsehillintä äärimmillään toteutui kymmenisen vuotta sitten rakkaan kilpailijamme tiukassa esittelyssä: "Esikoisromaani, joka kertoo jotain olennaista tästä ajasta."

Vastauksenani siis: keskimäärin kenen tahansa mainostajan olisi eduksi tuntea mainostamansa tuote. Ja kertoa olennainen tiiviisti.

Uskoakseni tässä WSOY:n Sofi Oksasen tapauksessa on kyse kustantamon vilpittömästä innostuksesta romaaniin. Sitä on siis jo kulttuurillisessakin mielessä haluttu mainostaa näyttävästi. Tällaisia nostoja tehdään harvoin. (Vaikka moni muukin kirja ansaitsisi paljon huomiota.) Jos mainonnassa innostutaan, se voi olla vain tartuntaoireilua. Blogikommenttikin muuttuu silloin "printtimainostodeksi", koska muutenkin satelee kehuja.

"Hesari ja moni muukin lehti on aika tarkka siitä, ettei heitä käytetä miten vaan mainonnassa. Siihen täytyy pyytää lupa, joka usein evätäänkin - tuotteesta riippuen."

Sitaattioikeus on yhä olemassa samassa harmaahkossa sektorissa kuin ennenkin. Itse asiassa en muista että Hesarilta olisi kritiikkiä oman 10-vuotisen WSOY:n mainonnan vastuukauden aikana tulleen kuin aiemmin mainitsemassani "anti-majander"-ilmoituksessa, ja sekin tuli vain epävirallisia, toimitustason reittejä.

Hyvä että puhutaan kirjallisuudesta, ja joskus sen taustoillakin tapahtuvista jutuista kuten viestinnästä. Terveisiä meitin mainosväelle tässä minikohussa myös! Ja päätoimittajalle - asia on ennakkotapauksena erittäin kiinnostava.

T: Nimimerkki "No mutta se Tervon ensi syksyn Troikka vasta..."

Kauan,kauan sitten mainosti eräs tunnettu missi tupakkaa suloisesti hymyillen k.o. savuke sormissaan, lantio tyylikkäästi vinossa mainoskuvan autonovea vasten. Menin heti ja ostin sitä merkkiä (tupakkaa siis), olin aivan vakuuttunut, että missi oli valinnut tupakkansa juuri sen erinomaisen laadun takia.

Kiitos Jusssi hyvistä kommenteista. Olen itse liilkkunut niin umpikaupallisten tuotteiden parissa, että minulle kirjojen mainonta on lähes kulttuuria.

Tässä lainaus EU-direktiivistä, jonka otsikko on "EU kieltää harhaanjohtavan mainonnan":

"Mainostajien on aina kyettävä perustelemaan väittämänsä ja osoittamaan niiden paikkansapitävyys.
Suomessa kielletään harhaanjohtavan mainonnan lisäksi kaikenlainen hyvän tavan vastainen tai kuluttajien kannalta sopimaton mainonta."

Näistä tulee aika helposti tuntuvia uhkasakkoja ja jopa raastupareissuja, kertoo nimim. Kokemuksesta oppinut.

Papinniemelle myönnettäköön Vuoden Herättäjä -palkinto; keskusteluhan heräsi aika hienoon lentoon :)! Onnea Jarmo!

Ihan totta, hyvä kirjoitus, ja kuten nähdä saattaa aihe on muutenkin ajankohtainen; kuten Sofi Oksanen kirjoittikin, että ko. tapa on hyödynnetty mainostamisessa Ameriikan mantereella jo jonkin aikaa, ja nyt se näemmä on laskeutumassa Suomeenkin.
Uusia tuulia, uusia tuulia.

En ole huomannut, että Amerikassa tarvitsisi turvautua blogi-kommentteihin. Tavallinen tapahan siellä on, että "arvostelut" ovat kirjan kannessa jo silloin, kun se ensimmäisen kerran ilmestyy. On kerätty lausuntoja "huomattavilta" ja "tunnetuilta" kirjailijoilta (jotka ainakin oletettavasti) ovat lukeneet ko. teoksen jo käsikirjoitusvaiheessa tai oikolukuversiona. Onhan tämä tapa panna jauhot suuhun, että vähäisemmät arvostelijat eivät intoutuisi kriittisiksi.

On tulkittava, että WSOY:n mainosväki on nysvinyt nimimerkki humanistin kommentin Parnasson blogista mainokseensa täysin tahallaan, tietoisina siitä, että akti sohaisee jonkun tiukan journalistin silmään, ja sitten saadaan "keskustelua" ja "kohua", jotka sinällään myös toimivat k. teoksen lisämainoksena. Ylimääräisenä, kenties satunnaisena kuorrutuksena jokin Keinonen kirjoittaa kilometriviestin tälle palstalle, jossa laskettelee ummet ja lammet, remekset ja tervot. Kyynistä? On, mutta mainonta ja elämä on.

Mathilde: Mitä luulet, minkälainen kärhämä siitä seuraisi Suomessa? Tuo ilmiö ei ole yksinomaan positiivinen kiva juttu. Kirjailijat ovat kavereita tai vihollisia keskenään, varsinkin näin pienessä maassa.

Tuo on edullinen mainostuskeino, se on totta.Kustantajalle edullinen siis. Yleisölle ei yhtään sen rehdimpi kuin mikään muukaan.