Päätoimittajan päiväkirja

Edellinen kirjoitus | Etusivu | Seuraava kirjoitus

06.12. - Sanoja itsenäisyyspäiväksi

Monika Fagerholm on Ruotsissa mahtavassa palkintosateessa, ensin tuli Göteborgin messuilla iso palkinto ja nyt suorastaan August. Olen iloinen Monikan puolesta, vaikka en kuulukaan Amerikkalaisen tytön ihailijoihin. Minun makuuni romaani on, lyhimmin ilmaistuna, teennäinen ja tekosyvällinen. Mutta saa siitä silti tykätä, nämä makuasiat eivät ole täysin absoluutisia.

Fagerholm on nykyään Teoksen kirjailija, mikä antaa aasinsillan päivitellä kustantamon mediataitoja — tänäänkin Hesari uutisoi ihan pokkana, että "Teoksen esikoiskirjat myyneet hyvin". Mikä muu kustantamo saa minkä tahansa rutiinitiedotteensa julki valtamediassa?

Lisäksi olen sitä mieltä, että kirjailijahaastatteluissa kautta linjan kerrotaan tarpeettoman hanakasti, minkä kustantamon kautta kukin on kirjansa julkaissut. On toki kosolti asiayhteyksiä, joissa kustantajan mainitseminen on täysin paikallaan, mutta ei lukija jokaisella kerralla tarvitse tietoa kustantajan nimestä. Kirjakaupasta tai kirjastosta hän kuitenkin kirjansa hakee.

Vastaavasti telkkariohjelmissa siirretään puheenvuoro "sinne kolmosstudiolle" — mitä ihmettä katsoja tekee sillä tiedolla, minkä numeroisessa studiossa joku juontaja on?

Jarmo Papinniemi.(Pysyvä linkki merkintään.)

Kommentit

Rita D. kirjoitti (06.12., klo 13.09.):

Herlinin (media)suhteilla taitavat tiedotteet mennä läpi muuallakin kuin HS:ssä. Silti voi vain ihmetellä HS:n uutiskriteerien tasapuolisuutta.. Myös Parnasson juttu/palstakriteereissä on kritisoimisen varaa. Yllättävän paljon on saanut P:ssa tilaa entinen työnantajasi, YLE.. Mutta kytkykaupoistahan maailma elää ja menee eteenpäin. Mitä suuremmista, sen parempi.

Teos-kustantamo ainakin säästää mainos-ja tiedotusbudjetissaan, onhan pikku-uutinenkin pikkumainoksen verran tilaa. Ja nimi jää mieleen, mitä useammin sitä toistetaan. Ihminen on yksinkertainen eläin, joka pelkää ja toivoo. Eikä tunnusta pelkojaan..

Mutta jokaisenhan - lehden, konglomeraatin, jopa yksilön - on luotava ympärilleen positiivinen, euforinen maine, jota ei mikään turhan kriittinen säröääni riko. Niin menestytään ja mennään elämässä eteenpäni. Vai mennäänkö?

Rita D. kirjoitti (06.12., klo 13.19.):

Jatkan vielä loppupointistani, että kriittisenäkin esiintyvät ovat luoneet ympärilleen jonkinnäköisen "positiivisen kriittisyyden" sädekehän, joka ei ole liian uhkaavaa kriittisyyttä, joka pysyy markkinatalouden toimintaehtojen raameissa. Ajatellaan vaikka Michael Moorea, joka tahkoaa Amerikka/globalisaatio-kritiikillään kai miljoonia. Ei kai silloin LIIAN kriittinen halua olla?

Toivoisin, että myös tällainen tasapuolisempi kriittisyys, johon kuuluu OIKEASTIKIN huolestuminen, saisi enemmän jalansijaa positiivisuuden keskellä.

Anteeksi, meni hiukan esseen puolelle...

Rita D. kirjoitti (06.12., klo 14.02.):

Mielelläni kuulisin myös Parnasson kritisoitavien kirjojen valintakriteereistä - ja niiden tasapuolisuudesta. Noteerataanko esimerkiksi kaikki esikoiskirjat, kuten hyvä olisi? Vai tehdäänkö niidenkin osalta karsintaa? Millä perustein?

Esimerkiksi minun viime syksynä ilmestyneestä runokokoelmastani (Loki-Kirjat) ei ole ilmestynyt kritiikkiä Parnassossa, vaikka kyseessä on sentään Lokin ensimmäinen runokirja, historiallinen & uutisen arvoinen siinäkin mielessä.

Tämä liittyy yleiseen keskusteluun uutiskriteereistä, jota on hyvä käydä ja tehdä läpinäkyväksi, kuten olet itsekin blogissasi korostanut. Siksi kuulisin mielelläni sinun valottavan Parnasson kritiikkikriteereitä hiukan enemmän.

Rita D. kirjoitti (06.12., klo 16.16.):

Ajattelin, että tämän yksityistapauksen kautta voisi valottaa Parnasson kritikoitavaksi valitsemisen kriteereitä yleisemminkin.

Kerronpa vielä, että kuulin kiertoteitä pahoitteluja HS:n kulttuuritoimituksesta siitä, ettei kokoelmaani ole kritisoitu siellä, vaikka se oli kuulemma hyvin lähellä esikoispalkintoehdokkuutta. Kiva tieto, mutta ei sinänsä lämmitä. Kirjat tehdään ensijaisesti luettaviksi, mutta lukijat eivät löydä niitä, ellei niistä kirjoiteta. Myös vastaanotolla on siis merkitystä.

Jarmo P. kirjoitti (07.12., klo 11.25.):

Ne kriteerit, joilla arvosteltavat kirjat Parnassoon valitaan, ovat minulla jatkuvan puntaroinnin kohteena. Samaa puntarointia olen harjoitanut aika ajoin tässä blogissakin.

Vuosittain arvostellaan noin 200 kirjaa, mikä tuntuu paljolta, mutta on kirjatulvassa lopulta aika vähän. Monen kirjan kohdalla käy niin, että jos yksikään kriitikko ei sitä ehdota arvosteltavaksi, se myös jää arvostelematta - vaikka toki täältäkin päästä ehdotellaan kriitikoille tärkeiksi koettuja kirjoja.

Rita D. kirjoitti myös, että "Parnasson juttu/palstakriteereissä on kritisoimisen varaa. Yllättävän paljon on saanut P:ssa tilaa entinen työnantajasi, YLE."

Tämä kai viittaa siihen, että olemme aloittaneet säänölliset kuunnelma-arvostelut. Kuunnelma on kirjallisuudenlaji, joka ansaitsee tulla noteeratuksi. Kyllä meillä arvosteltaisiin myös muitten kuin Ylen tuottamia kuunnelmia, jos joku kanava sellaisia lähettäisi.

Rita D. kirjoitti (07.12., klo 11.41.):

Noinhan ne tahtovat kirjojen valintakriteerit kuulemma mennä HS:n kulttuuritoimituksessakin. Siitä kirjoitetaan, mikä kriitikoita kiinnostaa. Muu unohtuu - ehkä syyttäkin.

Jätit ottamatta kantaa minun kirjaani yksityistapauksena. Toisaalta vaikeneminenkin on kannanotto.

En ole tarkemmin seurannut uutta palstarakennettanne, mutta kieltämättä YLE on ainoa laitos, joka kuunnelmia tuottaa. Ja välillä poikkeuksellisen laadukasta kulttuuriohjelmaakin, mikä tunnustuksena mainittakoon.

Edellinen kirjoitus | Etusivu | Seuraava kirjoitus