Martin Walser:
Muuan rakastava mies.
Romaani, 303 s.
Suomentanut Otto Lappalainen.
Lurra Editions 2011.
Saksalaisella Martin Walserilla on palkittu, pitkä ura. Häneltä on kuitenkin suomennettu vain kolme teosta, viimeisin yli 20 vuotta sitten. Onneksi Suomesta löytyy Lurra Editionsin kaltaisia pieniä sivistyneitä kustantamoja. Siltä on tullut ulos Walserin romaani Muuan rakastava mies. Kirja on myös huolella toimitettu suomentajan selitysosiota myöten.
Selitysosion tarpeen selittää kirjan hahmojen todenperäisyys ja historiallisuus. Muuan rakastava mies on itse Johann Wolfgang von Goethe. Hän tapaa böömiläisessä Marienbadin kylpylässä 1820-luvun alussa Ulrike von Levetzow -nimisen naisen. Saksan kansallisrunoilijan koko tunnekirjo herää. Goethe on 74-, Ulrike 19-vuotias.
Romaanissa tapahtuu vähän. Goethe ja Ulrike tekevät kävelyretkiä ja tapaavat salongeissa, keskustelevat muodollisesti, syöttävät toisilleen nokkeluuksia ja ironisia kohteliaisuuksia. Ulriken äiti ja sisaret kulkevat yleensä esiliinana mukana. Myöhemmin Goethe aloittaa Ulriken kanssa yksipuolisen kirjeenvaihdon. Häveliäs Ulrike kainostelee, mutta tosiasiassa torjuu Goethea. Käyttääkö tyttö suurmiestä hyväkseen? Motiivit eivät selviä.
Rakkaussuhde tapahtuu Goethen päässä. Vastaava kuvaus löytyy tietenkin hänen omasta tuotannostaan. Nuoren Wertherin kärsimyksiin viitataankin suoraan. Myös Muuan rakastava mies on osittain kirjeromaani, Goethe pukeutuu naamiaisissa Wertheriksi, Ulrike vertautuu Goethen mielessä Lotteen jne. Walser ei kuitenkaan päivitä Goethen klassikkoa muuten kuin keventämällä tragediaa komiikalla.
Komiikka syntyy siitä, että hengen jättiläinen käyttäytyy tunnekuohussa kuin henkinen kääpiö. Antiikin tyyyniä esikuvia arvostava Goethe ei pidä siitä, että vaikutelmat ja kokemukset saattavat ihmiset pois tolaltaan. Hän on kuitenkin Ulriken edessä fyysisesti kömpelö ja mustasukkainen. Hädissään hän tärkeilee ja innostuu Ulriken heittämistä kakunmuruista. Itsehillintä pettää toistuvasti. Kun suhteen epäsymmetrisyys varmistuu, Goethe alkaa tehdä eroa inhon kautta. Sisään virtaava viha palauttaa voimantunteen.
Loppujen lopuksi rakkaussuhteeseen ei tarvita toista. Vaikka vastarakkauden puuttuminen on kärsimystä, siitä saa myös nautintoa. Tarinan voi tulkita niinkin, että Goethe itse luo tiedostamattaan mahdottoman asetelman. Tällöin hän voi nauttia rakkaasta traagisuudestaan. Ehkä valloitettu Ulrike olisi pettymys.
Goethe nauttii myös olostaan kielessä. Hän kokee Ulriken suljettujen silmien ääressä intensiivistä läheisyyttä. Ulriken nenässä on pieni kyömy, minkä takia nenä ei halua muodostaa jännitteetöntä ja tylsän suoraa linjaa, Goethe runoilee. Täyteläisenä ja hyvin harmonisena hahmottuva ylähuuli voi luottaa sitä vaatimattomasti palvelevan alahuulen tukeen. Yksikään maapala ei ole kyllin arvokas kohtaamaan Ulriken heliseviä pikkujalkoja. Ja niin edelleen. Ulrike vastaa tarkkoihin ylistyksiin epämääräisillä kehuilla, jotka koskevat vain Goethen henkisyyttä.
Goethe etsii kirjojensa henkilöhahmoilta sanontoja, jotka ilmentäisivät hänen sen hetkisiä tunnelmiaan. Kielen hienouksista mielihyvää saava ihminen ei voi olla täysin onneton. Epätoivoinen rakkaus synnyttää myös ”Marienbadin elegian”.
Martin Walser on rakentanut viehättävän, mutta vähän liian ennustettavan sommitelman.
Herman Raivio
Ilmestynyt Parnasson numerossa 7/2011.
