Leena Parkkinen: Sinun jälkeesi, Max. Romaani, 312 s. Teos 2009.

Siamilaiskaksosten elämäntarinan kertova romaani Sinun jälkeesi, Max on Leena Parkkiselta hieno kirjailijandebyytti. Se on yhtäältä vaellusromaani, joka kuljettaa lukijansa Hampurin seudulta Berliiniin, Pariisiin, Pietariin, Helsinkiin ja hetkeksi Amerikkaan saakka. Toisaalta se on käänteinen kehitysromaani, jonka henkilöt kasvavat hyväksymään asemansa yhteiskunnan ulkopuolisina hylkiöinä. Lopulta se on myös taiteilijaromaani, sillä tanssijoina itseään elättävien veljesten tarina toimii yleisemmin taiteilijuuden ja taiteilijan osattomuuden vertauskuvana.

Romaanin tapahtumat sijoittuvat vuosiin 1899–1932. Veljekset Isaac ja Max syntyvät Saksassa vuosisadan vaihteessa ja ovat myös tässä suhteessa vertauskuvallisia hahmoja. Heistä ei kuitenkaan tule Arne Nevanlinnan viimevuotisen Marie-romaanin päähenkilön tavoin koko vuosisadan lapsia, vaan he elävät ja kuolevat ennen muuta iloisen ja paheellisen 1920-luvun myötä. Heidän lyhyt elämänsä päättyy jo kieltolain kumoutumisen vuonna, uuden ja ankaran aikakauden kynnyksellä.

Romaanin aikarakenne on rikottu toisiinsa lomittuviksi kertomuksiksi veljesten kasvusta ja heidän kahdesta matkastaan Helsinkiin vuosina 1928 ja 1932. Nykyromaaniksi varsin avuliaasti teos ilmoittaa jokaisen luvun alussa, missä ajassa kulloinkin liikutaan, joten polveilevaa tarinaa on vaivatonta seurata.

Romaani antaa kuvan aikakauden suhtautumisesta fyysisesti poikkeaviin ihmisiin, joita esiteltiin uteliaille milloin tieteen varjolla, milloin taas avoimen sensaatiohakuisesti. Täti myy vanhempiensa hylkäämät pojat sirkukseen, ja heidän kiertolaiselämänsä yhdessä muiden luonnonoikkujen kanssa saa alkunsa. Tutuiksi tulevat sirkusten lisäksi ravintolat, bordellit ja kabareet. Pääsevätpä veljekset piipahtamaan itse Josephine Bakerin takahuoneeseen Pariisissa oleskellessaan, mutta visiitistä olisi voinut saada irti enemmänkin kuin taiteilijuuden olemuksen kiteyttävän viisauden ”Vain nöyryytysten kautta pystyy hallitsemaan yleisöä”.

Kertojana toimivan Isaacin mielenliikkeet tavoitetaan hienosti, ja veljesten hahmot tarjoavat harvinaisen mahdollisuuden tarkastella toisiinsa sulautuvien ruumiiden ja monella tavalla vastakohtaisten mielten suhteita. Oppineiden viittausten ystäville romaani tarjoilee monenlaisia herkkuja: ennen muuta henkilöiden nimet tuntuvat viittaavan myytteihin ja historiaan, mutta mitenkään ilmiselviä viitteiden merkitykset eivät ole.

Olisin kaivannut tarinaan enemmän toimintaa. Nyt keskitytään ennen muuta ajankuvan ja epäsovinnaisten henkilökuvien luomiseen. Romaanin maailma onkin runsas ja värikylläinen, ja sen päänäyttämö Helsinki on tutuksi tyylitelty Esplanadi-kävelyineen ja blaseerattuine seurapiirihahmoineen. Kummallisen viattomalta kaikki kuitenkin vaikuttaa. Veljensä varjoon jäävä ja tämän itsetuhoisen elämäntyylin uhriksi joutuva Isaac on kertojana lempeä ja sovitteleva, ja hänen elämänsä katkeruus ja raadollisuus on luettava enimmäkseen rivien välistä.

Tuomas Juntunen

Ilmestynyt Parnasson numerossa 03/2009.