Marjo Heiskanen: Idiootin valinta. Romaani, 292 s. Siltala 2009.

Aina joskus joku keksii uudenlaisen kielen. Antti Hyry kehitti hyrymäisyyden 1950-luvulla, Hans Selo hasnsselomaisuuden 1970-luvulla ja Marja Kyllönen marjakyllösmäisyyden 1990-luvulla. Ja nyt meillä on edessämme Marjo Heiskasen esikoisromaani Idiootin valinta, johon hän on löytänyt raikkaan ja kekseliään nettikielen.

Näin bloggaa 14-vuotias romaanihenkilö Nisse, netti-identiteetiltään Bitti-Nisse eli NiceBit:

”Äite lähti kaupungille häröilemään ja jätti mut siivoamaan kämppää. Mutta enhän mä siivota jaksa prkl. Pitäis soittaa faijalle ja kysyä, monelta se tulee hakemaan mut. Soitan heti, ni ei voi siivota millään, jos se vaikka nappais mut saman tien. Toiveajattelua taas. – Blödesoijaa. Inhoan äitiäni <3 – Jos vaikka postais tänne taas vaihteeks jotain sen hengentuotteita, Blaah, mitään viitti.”

En tiedä, käyneekö edellä lainattu esimerkistä. Tällainen teksti ei helposti antaudu siteerattavaksi, sitä täytyy lukea parin lauseen sijasta puoli kirjaa, jotta havaitsee keinuvan svengin ja ajattelun laajat kaaret. Vaikka puhe on siivoamisesta, kyse on paljon enemmästä – viime kädessä ihmisen osasta toisten ihmisten lapsena, vanhempana, kumppanina.

Sanavalmis Nisse, toinen romaanin päähenkilöistä, on läsnä vain blogitekstiensä kautta. Toinen keskushenkilö on Nissen äiti Maisa, nelikymppinen tutkija-yksinhuoltaja. Maisaa riivaavat vahvat ristiriidat: hänen sisällään möyryää menneisyyteen liittyvä syyllisyys, jonka hän yrittää pitää aisoissa luomalla maailmaansa tiukan järjestyksen. Aineksia järjestyksenpitoon antaa Maisan työ solubiologina – olisivatko tapahtuneet virheet korjattavissa geeneihin koskemalla?

Romaanin maisema on nettiyhteisöineen ja geenimanipulaatioineen korostetun nykyaikainen. Toisaalta sen teemat ovat ikuisia; milloinkas eivät toisen ihmisen kohtaamisen vaikeus ja oman identiteetin rakentaminen olisi askarruttaneet taiteilijoita.

Heiskasen kuvaama kohtaamattomuus on kuitenkin varsin lievää sorttia. Vaikka Nisse ilmoittaa vihaavansa äitiään ja Maisa on perin tuskastunut poikaansa, on heidän läheisyytensä ja keskinäinen välittämisensä alusta saakka ilmiselvää. Tässä tarinassa ei voi käydä huonosti. Idiootin valinta on ikään kuin käänteinen tragedia: tällä kertaa eivät hyvät aikomukset johda tuhoon, vaan muka-pahantahtoinen nurina johdattaa äidin ja pojan entistä lähemmäs toisiaan.

Nisse on merkillinen romaanihenkilö, älykäs ja empaattinen kasiluokkalainen, jonka musiikkimaku yltää Beethovenista Pink Floydin kautta japanilaiseen elokuvamusiikkiin. Hänen kotijumalansa on Spinoza, ilon filosofi, jonka määritelmän mukaan ”ilo on ihmisen siirtymistä vähäisemmästä suurempaan täydellisyyteen”. Spinozan innoittamana Nisse jakaa ympärilleen iloa, josta pääsevät osallisiksi hänen lähipiirinsä lisäksi myös tämän pohjimmiltaan valoisan ja toivorikkaan romaanin lukijat.

Jarmo Papinniemi

Ilmestynyt Parnasson numerossa 05/2009.