Alaa-Al-Aswani: Yacoubian-talon tarinat. Romaani 287 s. Suomentanut Sampsa Peltonen. WSOY 2009.
Alaa Al-Aswanin vastikään suomennettu teos on kirjailijalta rohkea veto. Alun alkaen se on ilmestynyt egyptiläisessä kirjallisuuslehdessä, mutta julkaisijaksi ei yksikään sikäläinen kustantamo ole ryhtynyt.
Romaanissa arvostellaan paitsi egyptiläistä yhteiskuntaa myös islaminuskoista maailmaa. Tarinakudos on monitahoinen ristiriitaisine henkilöineen ja ihmissuhteineen. Eräänlaista omantunnon tahrattomuutta edustaa ainoastaan nuori Taha al- azli, joka uskonnollisessa kiihkossaan suorittaa väkivaltaisen iskun korkea-arvoista ja vääräoppisena pidettyä suojelupoliisia kohtaan. Tästä nuorukaisesta tulevat etsimättä mieleen Syriana-elokuvan nuoret miehet, jotka työttömyyteen ja syrjäytymiseen kyllästyneinä värväytyvät ääri-islamilaiseen terroristiliikkeeseen ja kouluttautuvat itsemurhaiskuihin.
Yacoubian-talon tarinat kertoo nimensä mukaisesti yhden talon asukkaista. Varakkaimmat heistä asuvat itse talossa, mutta köyhemmät joutuvat elämään katolle rakennetuissa hökkeleissä. Muutama asukas nousee keskushenkilöksi, esimerkiksi vanha elostelija Zaki al-Dasuq, josta ei voi olla pitämättä, tai had i Azzam, josta rikkauksineen ja rikollisine liiketoimineen kehittyy poliittinen pyrkyri. Puhumattakaan Hatim Ra idista, erään lehden päätoimittajasta, joka ”ei ollut mikään tyhjänpäiväinen homppeli vaan lahjakas työmyyrä”. Romaanin naiset ovat tärkeissä sivurooleissa, ja heistäkin miesten lailla löytyy petollisuutta ja ahneutta mutta myös hyvyyttä ja viisautta.
Kertoja kohtelee henkilöitään rakastaen ja myötäeläen. Heidän tekojaan ei tuomita. Heitä ymmärretään, ja niin lukijakin ymmärtää heitä. Sen sijaan pahuutta ei edes yritetä ymmärtää, sen vaikuttimet jätetään selittämättä. Kaikkiin kysymyksiin ei onneksi vastata: miksi poliisit suostuvat raa’asti kiduttamaan ihmisiä, entä onko ahneudella mitään rajaa?
Yacoubian-talon tarinoiden tapahtumaympäristönä on Kairo, sen kaupunginosat, baarit, hotellit, kadut, kujat ja kirjavataustaiset ihmiset. Klisee tai ei, kirjan kerronnallinen perinne on velkaa Tuhannen ja yhden yön tarinoille sekä Naguib Mahfouzin Kairo-romaaneille. Tietynlainen erotiikka, jonka olemme tottuneet liittämään ”itämaihin”, rehottaa miltei joka sivulla. Samaten fanaattisuus rakkaudessa ja politiikassa, juonittelut, dramaattisuus sekä traagisuuden ja koomisuuden ripeä vuorottelu. Jotkut ihmiset kuvataan viivytellen, vasta sen jälkeen kun he ovat jo pitkään olleet osallisia tässä romaanin muotoon puetussa nykysadussa.
Al-Aswanin taidokas ja rönsyilevä romaani tuntuu loppuvan liian nopeasti, mikä on pelkästään hyvä asia. Vielä parempi asia on Sampsa Peltosen suomennostyö, josta ei ole mitään huomautettavaa. Lähinnä ranskaan keskittyneen Peltosen soisin tarttuvan muihinkin arabiankielisiin teoksiin.
Markku Pääskynen
Tämän merkinnän kommentointi on suljettu.