Laura Honkasalo: Eropaperit. Romaani, 413 s. Otava 2009.
Laura Honkasalo (s. 1970) lienee sukupolvista pääsemättömissä. Hänen läpimurtoromaaninsa Sinun lapsesi eivät ole sinun (2001) kuvaa taistolaisuuden hurmaa ja hulluutta lapsen näkökulmasta. Tyttökerho (2005) ja Lumen saartama kahvila (2002) liikkuvat 20–30-vuotiaiden pätkätöissä ja -ihmissuhteissa. Eropaperit kääntää katseen 1970-luvun tytöistä äiteihin ja anoppeihin.
Tarina alkaa auvosta, kesistä saaristossa. Vanhanajan patruuna Klaus ja originelli seurapiirirouva-inkkarikuningatar Leea saavat miniäkseen lääketieteen opiskelija Sinikan. Ilottomassa tuvassa varttunut nuori nainen solahtaa uuteen karamellivanukas- ja portviinielämäntapaan.
Sinikka on appivanhemmilleen kuin oma tytär. Varsinkin, kun Jokke-poika viihtyy pressiklubilla ja villapaitaradikaalien riveissä. Vanhan pariskunnan Inkeri-tytär intoilee kolmannen maailman parannusmatkoista. Perheyritykselle ei näy jatkajia.
Nuorelleparille syntyy lapsia, Sara ja Tomi. Mutta Sinikan ja Joken auvo vaihtuu lähiöahdistukseen ja aikataulukiistoihin. Sitten tulee Raisa ja vie boheemitoimittajan mennessään.
Romaanin nyt-hetkessä leskeksi jäänyt Leea viruu sairaalassa, psykogeriatrian osastolla. Hänen uskollisin vieraansa on ex-miniä Sinikka. Välit omiin lapsiin ovat menneet: Leea asettui harvinaisen ilkeässä huoltajuuskiistassa Sinikan puolelle.
”Aikatasot lomittuivat kuin läpikuultavat kalvot”, Honkasalo kuvaa Leean melankolian mustan auringon kalpeuttamaa tietoisuutta. Sama pätee tajunnanvirtamaiseen romaaniin itseensäkin. Kiireettömästi ja näkökulmaa vaihdellen keritään auki, miten tähän on tultu.
1970-lukuosioissa lupaukset hapertuvat ja maailmasta repäistään kerralla puolet irti. Saran lapsuus muuttuu oikeuden pöytäkirjoiksi ja lastenpsykiatrien lausunnoiksi. Tyttö vieroksuu äitipuoltaan, siitä seuraa ”mustia jäähyjä” pimeässä.
Nyt-hetkensä puolesta Eropaperit on romaani saattohoidosta, Jayne Anne Phillipsin Äidin ajan ja Anja Kaurasen Ihon ajan sukulaisteos.
Eropaperien anoppia ja miniää yhdistää, tyystin erilaisista lähtökohdista huolimatta, t ehovilainen henkinen osattomuus ja kaipuu olla edes hetken kokonainen.
Hyvä, että nuori kertoja tarttuu vanhustenhoitoon, ylpeydestään riisuttujen ”30-luvun railakkaiden tyttöjen” turruttavaan laitostumiseen.
Silti Eropaperit olisi kaivannut tšehovilaista toteavuutta ja tulkinnanvaraa myös ilmaisun tasolle. Lyyrisen romaanin tehoja syö ylitunteikas vellonta menneessä onnessa ja nykyhetken lohduttomuudessa. Lumen saartaman kahvilan novellien värikkäisiin urbaaniyksinäisiin ja alakulttuuritietoisuuteen on matkaa.
Parhaimmillaan Honkasalo saa ihmissuhteiden keskipakoisuuteen aidon arvaamatonta tuhovoimaa. Molemmin puolin avioeron ja sukupolvien taiston rintamalinjoja syyllistytään omavaltaisuuksiin. Keskeisistä hahmoista löytyy tasoja. Harmi, että Raisa jää satujen ilkeäksi äitipuoleksi.
Jani Saxell
Tämän merkinnän kommentointi on suljettu.