Irja Sinivaara: Sinisiin ilmoihin. Romaani , 254 s. Tammi 2009.

Suursaari on ollut kiehtova ja jännittävä alue kautta aikojen. Irja Sinivaara herättää sen henkiin elämän- läheisen tarinan ja mehevän kerronnan keinoin.

Vuoden 1939 aika oli odotuksen lataamaa. Nuori Ida on muuttanut saarelle pienen tyttären, Sannin, kanssa. Yksinhuoltajan ja vieraan asema ei ole ollut helppo, taistelu kovettaa ja selviytyäkseen näyttää pitää.

Saarella viettävät kesää vakinaisen väen lisäksi kesävieraat, joista taiteilija Kalle Ahma ja Rouva Muusa ovat asettuneet Idan asuttamaan taloon. Talossa vierailee sen omistaja geologi Anders Suomaa sekä lääkärinoikeutensa menettänyt Erik Granfors. Kylässä elää myös Keisarin Muori sekä kauppa-apulainen, luonteeltaan erikoislaatuinen ja aidosti vesikauhuinen Vili Mattila. Seurue on värikäs, persoonat näkyvät, eikä vähäisin heistä ole ollenkaan Ida, vielä kaunis ja nuori mieleltään.

Saareen sanotaan piilotetun myös aarteen, jonka askarruttaa sopivasti ja sopivin hetkin sen asukkaita.

Aika lainehtii ympärillä kehitysuskoineen, Neuvostoliiton aikeineen, sodan uhkineen ja olympialaishaaveineen. Saarelaiselämä poikkeaa mantereen maailmasta. Nuoreksi kasvanut Sanni on haaveiden ja muutoksenhalun ruumiillistuma. Peri-inhimilliset tunteet ovat pinnassa, halu ja mustasukkaisuus, haaveet ja vihanpito kuuluvat asiaan. Eipä välty elämä päivänvalonkestämättömiltäkään tai vähäisemmin sensaatioherkiltä tapahtumilta. Lopussa salat aukeavat, sen mitä aukeavat.

Irja Sinivaara eläytyy aiheeseensa paneutuen ja tarinaa ajankohtaisin merkein paaluttaen. Kertomus ei ole mikään jonninjoutava kuvakirja yhdeltä saarelta, vaan siinä on vankkaa ajankuvaa saarelaiselämän arkea raportoivasta, rajatusta näkökulmasta sekä ihmismielen mutkia tutkaileva asenne.

Luonto on tarinassa keskeisessä asemassa. Sinivaara herkuttelee kielensä turvin ja sattuvat osumat saavat luonnon elämään. Henkilöiden luonnekuvat saavat nekin kielestä lisämausteita, tarinaa kehystävät ulkoiset tapahtumat sen sijaan pysyttäytyvät ohuen utuverhon peitossa.

Romaania vaivaa kuitenkin liian vähään tyytyminen. Sen ainekset antavat odottaa lujempaa ja ristiriitaisempaa säkenöintiä. Särmät tuntuvat merellistä aihetta mukaillen pikkuruodoilta tarinan kurkussa. Lataus jää liian isolta osin oraan asteelle, kiehtovat aihelmat pontevampaa toteutusta vaille. Henkilötkään eivät kasva aavisteluista täyteen lihaan. Se on sääli, sillä romaani herättää runsaasti kiinnostusta.

Sinivaaran rikas, tehtävälleen antautunut kieli kantaa tarinaa. Lauseen matkaa eläytyen ryydittävä kynä luo tuon tuosta mainioita hetkiä. Toiseksi tekijän asenne kuvattavaan on ammattimainen, riittävän ulkopuolinen sekä tarinan sisään uteliaana pyrkivä. Tulos on ehjä, romaani on juohea lukea, mutta sopivasti yksityiskohtien mutkittama. Suusaari ihmisineen syttyy elämään suuren sodan ja muutenkin suurten, sananmukaisesti kipinöivien uudistusten alla.

Matti Saurama

Ilmestynyt Parnasson numerossa 05/2009.