Teemu Kaskinen: Sinulle, yö. Romaani, 269 s . WSOY 2009.

Esikoiskirjailija Teemu Kaskinen (s. 1976) on päättänyt kirjoittaa uuden luvun suomalaiseen sotakirjallisuushistoriaan hylkäämällä kliseet perivihollisesta ja esittelemällä uude1n ilmansuunnan Suur-Suomelle.

Kaskisen sotaromaanissa Suomi on tullut hulluksi, päättänyt ruveta suurvallaksi ja aloittanut metasodan natomaa Norjaa vastaan.

Tietysti jenkit puuttuvat asiaan. Niinpä sota, jonka tarkoitukseksi mainitaan Ruijan ottaminen takaisin, vaikka tämä suomalaisten asuttama maankolkka ei ole koskaan Suomelle kuulunutkaan, laajenee kahdelle rintamalle. Syttyy kaupunkisota Helsingissä, josta tehdään selvää.

Vaikka suurin osa Suomen armeijaa pysyy Jäämeren rannalla, nousee tylyn kaupunkisodan kuvaus keskeiseksi samalla, kun suurin osa omista sotilaista nauttii nähdessään pääkaupungin raunioina.

”Sinulle, yö” on Osip Mandelstam -sitaatti, jonka Kristian Smedsin sukupolvea edustava esikoiskirjailija on valinnut kirjansa nimeksi. Hänen teknologia-Suomensa sotilaat muistuttavat sitä armeijaa, joka Smedsin johdolla käy omaa kaupunkisotaansa kansallisteatterin päänäyttämöllä. 

Kaskisen tyly kertoja, Männistö, on inhottaviksi ja julmiksi kääntyvien korttelitaistelujen selostaja. Hän on sotilas, varsinainen pessimistinen verbalisti, rasistikin, mustan huumorin viljelijä ja Helsingin kaupunkiarkkitehtuurin terävä analyytikko, joka rakastaa kuin-vertauksia ihan ripuliksi asti. Hän pitää kaupunkisotaa pelkkänä pääsiäiskuvaelmana Ruijan motteihin ja raastavaan viimaan verrattuna.

Männistö ei monestikaan harhaudu selostamaan taustoja, filosofoimaan tai antamaan laajoja poliittisia, saati historiallisia katsauksia siitä, mikä ja ketkä Suomen tähän sotaan ajoivat puhumattakaan siitä, millaisessa yhteiskunnassa sota pääsi syttymään.

Rajaaminen on toimiva ratkaisu esikoiskirjailijalta, joka keskittymällä nykysodan raakuuksiin havainnollistaa, miten julmuudet, jotka ovat tapahtuneet viime vuosina ja vuosikymmeninä muualla Euroopassa, ovat täysin mahdollisia lintukodossammekin.

Kaupunkisodan korttelitaisteluissa keskiluokkainen turvallisuus ja idylli vaihtuvat kuvottavaan kauhuun, jota seinäpaperin söpöjä kuvioita myöten selvitetään.

Kaskisen Helsinki on muuttunut Stalingradiksi: sotilaat kyttäävät lastenhuoneessa vihollista, joka voi piileksiä saman huoneiston seinän takana.

Onko Kaskisesta kansan suosiman sotakirjallisuuden uudistajaksi?

Kekseliäästä näkökulmastaan huolimatta hän kunnioittaa lajin perinnettä ja tekee kunniaa ainakin yhdelle yksinäiselle suomalaiselle sotakirjailijalle. Se tapahtuu näkyvimmin kertojahahmon kieltäessä salaisen mestarinsa oikein nimeltä mainiten.

”Olavi Paavolaisesta kukaan ei ollut kuullutkaan, tietenkään”, panee kirjailija alati synkkenevän yksinpuhelijansa ajattelemaan. Kuitenkin ja tietenkin Helsingistä irtoaa samansukuista hirtehisyyttä kuin kulttikirjailija Paavolaiselta vaikkapa Stalingradista.

Kaisu Mikkola

Ilmestynyt Parnasson numerossa 04/2009.