Taina Latvala: Paljastuskirja. Romaani, 297 s. WSOY 2009.
Taina Latvalan toinen teos on häijy, hauska, hävytön ja julma. Sen päähenkilö on iltapäivälehden älykäs, ristiriitainen toimittaja Latvala. Hän siis, jolle Lasse Lax -niminen ulkoministeri, kovin nykyisen ulkoministerin oloinen ja edellisen tapainen, soittaa uhkaussoiton siltä varalta, että tämä aikoisi kirjoittaa jonkun paljastuskirjan.
Ihan änskälläkin Taina Latvalan toinen romaani on nimeltään Paljastuskirja.
Paljastuskirjankin päähenkilö on kirjoittanut kirjan, josta kirjallisuustieteilijät pohdiskelivat, onko se romaani vai novellikokoelma. Ihan kuin Taina Latvalan Arvostelukappale-nimisen esikoisen.
Risto Jarva teki jo vuonna 1972, ennen intimiteettilakia, elokuvassaan Kun taivas putoaa tähän saakka merkittävimmän taideteoksen suomalaisen skandaalilehden toimittajan elämästä ja kaikesta siitä, millaisen vyöryn paljastusjournalismi saattaa saada aikaan.
Paljastuskirja on paitsi salarakkauden tilitys myös Lex Hymyn 35-vuotisjuhlakannanotto sekä yksityisyydestä että näkyvyydestä. Romaani pyrkii kaikessa karnevalismissaan analysoimaan aihetta suorasukaisemmin kuin tekopyhällä medialla, hajuttomalla ja mauttomalla Julkisen sanan neuvostolla tai etäisen arvovaltaisella tuomioistuimella on tapana.
Kirjailija, jolla on iltapäivälehden toimittajan menneisyys, antaa iltapäivälehden toimituksessa huonosti viihtyvän päähenkilönsä esittää vähintään yhtä kovaa sisäpiirikritiikkiä näiden lehtien moraalista kuin Helsingin juhlaviikkojen entinen pomo esitti vastaavanlaisessa tilanteessa näkemyksensä suomalaisesta kulttuurihallinnosta.
Vaikka Latvala kirjoittaa tärkeistä eettisistä asioista, päällimmäisen huomion vetäisevät päähenkilön hävyttömän elegantisti heittämät ilkeilyt, joilla käydään läpi koko fiktiiviseksi naamioitu Sirkus Finlandia cameopersoonineen. Kostonhengetärmäisesti hän arvioi kaikenlaisesta mediasta tuttua väkeä antamatta mitään armoa omille kollegoilleen, mikä synnyttää yhtä tympeästi kiehtovia työ-yhteisökuvauksia kuin kauan sitten Kari Hotakaisen Klassikko.
Iltapäivälehden toimitus on niin groteski paikka, ettei päähenkilö työpaikkaansa kestäkään. Mutta paljon ennen kuin hän jättää työnsä, hän piirtää muistoksi hävyttömän tarkat verbaaliset karikatyyrit pinnallisiksi kuvaamistaan sisäpiireistä. Tunnetuimmat juorutoimittajat ovat mieluisin kohde.
”Kaikkialla makaa harmaita hylkyjä, haastateltavia, jotka ovat uponneet skandaaliemme painosta.”
Kotimaan julkimoissa ei ole kylliksi: näennäisen huolettomasti ja kepeästi heittämiensä paljastusten ohessa päähenkilö nostattaa mielialaansa seurustelemalla edesmenneiden kirjailijoiden, erityisesti Charles Bukowskin, kanssa. Marilyn Monroekin on eräs henkilöistä, koska päähenkilö opiskelee hänen elämäänsä ja kuolemaansa ja pyrkii selvästi noudattamaan Marilynin kaavaa, mikä selvästi vaikuttaa paitsi Paljastuskirjan juoneen myös sen rakenteeseen.
Kaisu Mikkola
Tämän merkinnän kommentointi on suljettu.