Paul Auster: Mies pimeässä ja Matkoja kirjoittajankammiossa. Kahden romaanin yhteisnide, 335 s. Suomentanut Erkki Jukarainen. Tammi 2009.

Paul Auster on kotonaan sisäiskertomuksissa ja kirja kirjassa -rakenteissa. Metafiktiiviset elementit antavat avaimia ja lukuohjeita romaaneihin, jotka ovat välillä kryptisen kerroksellisia kuin brooklynilaiset ruskeat hiekkakivitalot.

Nyt kirjailija virittelee toden ja fiktion eri tasojen välille sotaa. Suomeksi yhteisniteenä julkaistut Mies pimeässä (2008) ja Matkoja kirjoittajankammiossa (2006) perustuvat molemmat samalle ajatukselle: romaanihenkilöt vaativat luojansa päätä vadille.

Mies pimeässä, pyörätuoliin sidottu leskimies ja kirjallisuuskriitikko August Brill, kirjoittaa pitääkseen haamut loitolla. Hänen tarinassaan WTC-tornit ovat edelleen pystyssä. Yksi painajainen on vaihtunut toiseen: Yhdysvalloissa käydään veristä sisällissotaa. Liberaalit itä- ja länsirannikot ovat julistautuneet itsenäisiksi. Keskilänteen ja Syvään Etelään nojaavaa valtioliittoa johtaa muuan George W. Bush. Salaperäinen organisaatio värvää sirkustaiteilija Owen Brickin matkustamaan maailmojen välillä ja lopettamaan painajaisen – siis murhaamaan Brillin.

Brillin tytär Miriam toipuu vaihtelevasti avioerosta, tyttärentytär Katya on menettänyt miehensä Irakissa. Brillin ja Katyan pitkissä keskusteluissa puhutaan surusta, syyllisyydestä ja oudosta armosta, jonka ihmiset voivat kuitenkin suoda toisilleen. Kahden elokuvafriikin ajatustenvaihto assosioi japanilaisiin toisen maailmansodan tilintekoihin, italialaiseen neorealismiin ja Jean Renoirin Suureen illuusioon (1937).

Auster on fiksoitunut kummajaisiin ja kirjallisuushistorian apokryfievankeliumeihin. Miriam valmistelee elämäkertaa Rose Hawthornesta, Nathanielin nuorimmasta tyttärestä. Runoilija-Rosen tuotannosta on jäänyt elämään säe, jonka Auster nostaa teoksensa motoksi: ”Niin kiertää rataansa mieletön maailma.”

Auster singahti maailmanmaineeseen postmodernina kirjallisten labyrinttien rakentajana, identiteettien häilyvyyden ja eksistentiaalisen haurauden tulkkina. Hänen keinovalikoimaansa kuuluu yhtä lailla americana: baseball-fanitus ja tyylitietoiset dekkaripastissit.

Matkoja kirjoittajankammiossa sulkee päähenkilönsä, muistinsa menettäneen herra Blankin Poe-tyyliseen lukittujen huoneiden, valheiden ja viettelysten maailmaan. Vanhaa herraa piinaavat kummitukset, jotka hän on itse lähettänyt maailmaan. Monet ovat Austerin aiemmista kirjoista tuttuja. Kun puolustusasianajajaksi ilmoittautuu Lasikaupungin (1985) Daniel Quinn, ympyrä on sulkeutunut.

Todeksi käyvien kirjoitusten ja valvontakamera-voyerismin keskelle alter egonsa tuuppaa myös Hannu Salama Elämän opetuslapsia -sarjassaan (1997–2006).

Giordanobrunolainen maailmojen punoja Auster ei kuitenkaan ole parhaassa terässään. Matkoja kirjoittajankammiossa jättää jopa pitkitetyn egotripin jälkimaun.

Jani Saxell

Ilmestynyt Parnasson numerossa 06/2009.