Viktor Pelevin: Viides maailmanvalta. Yli-ihmisen tarina. Romaani, 398 s. Suomentanut Arja Pikkupeura. Tammi 2009.

Ištar eli Suuri Lepakko karkotettiin maan päälle. Hän menetti muistinsa ja kuvitteli luoneensa maailman mutta unohtaneensa sitten koko asian. Siksi hän loi vampyyrit, joiden tehtävänä oli löytää luomistyön tarkoitus ja selittää Suurelle Lepakolle, miksi hän oli ylipäätään luonut maailman.

Tämä kuulostaa kehäpäätelmältä, mutta ei se mitään. Viidennessä maailmanvallassa pyöritään hulvatonta piirileikkiä, johon on haastettu mukaan niin menneiden kuin nykyisten suurten maailmanuskontojen mytologisia hahmoja. Kaiken kokijana on tavallinen kadunmies, joka luulee ensin joutuneensa mukaan jonkinlaiseen s/m-leikkiin. Mutta ilmaista seksiä on vain hiirenloukussa, kuten Loki opastaa romaanin kertojaa Roma Štorkinia.

Roma huomaa muuttuneensa vampyyriksi ja joutuu käymään opissa eri jumalien luona tajutakseen kaiken tarkoituksen vampyyrien perspektiivistä. Viktor Pelevin on omaleimaisimpia nykyvenäläisiä kirjailijoita. Hänen mielikuvituksensa ja absurdismin tajunsa ovat ehtymättömät. Sen todisti jo ensimmäinen suomennettu romaani Hyönteiselämää (alkuteos 1993, suom. 1999). Riemukasta satiiria ja monimielistä symboliikkaa pursuavat romaanit suomivat nyky-Venäjää ja neuvostomenneisyyttä. Uskon, että ne kestävät aikaa paremmin kuin monet kritiikkinsä suoremmin esiintuovat teokset.

Edellinen Pelevin-suomennos Kauhukypärä (alkuteos ja käännös 2005) on Minotauros-myyttiä oivaltavasti virtuaaliulottuvuuksiin soveltava yleismaailmallinen dialogiromaani. On huojentavaa havaita, että Pelevin on Viidennessä maailmanvallassa palannut venäläiselle maaperälle siinä määrin, kuin se yleensä on hänelle kulttuurisena kosmopoliittina mahdollista.

Romaanin mukaan meno nyky-Venäjällä on pullistelua. Tärkeimmät vampyyrien tarvitsemat opit keskittyvät glamourin ja diskurssin hallintaan. Pohjimmiltaan nekin ovat sama asia, ainakin Baldurin mielestä. Ja Jehova nyökyttelee taustalla olevansa samaa mieltä. Toisin sanoen, mitään ei tarvitse osata, kunhan ulkonäkö on kohdallaan ja ajan vaatima sanallinen liturgia hallinnassa. Oliko asia lopulta Neuvostoliitossakaan toisin?

Pelevinin absurdia satiiria kannattaa lukea herkutellen. Jumalten opetuksissa on puhetta mm. venäläisten taipumuksesta etsiä symboliikkaa ja mystiikkaa kaikkialta. Rahan palvontakin tulee esille. Keskustelussa teologian professorin kanssa pohditaan, miksi elämästä on tullut tyhjää ja tarkoituksetonta. Romaanin idea on kuitenkin se, että lopullista vastausta mihinkään ei ole. Olemme kaikki suuremman ”projektin” osasia, ja meille on ehkä parasta, että projektille ei tule loppua.

Viidennen maailmanvallan on suomentanut, Pelevinin edellisten teosten tavoin, alkutekstin edellyttämää mielikuvitusta käyttäen Arja Pikkupeura. Romaanin loppuun hän on koonnut kirjailijan sanallista ilotulista ja symboliikkaa selventävän hakemiston.

Otto Lappalainen

Ilmestynyt Parnasson numerossa 06/2009.