Tommi Melender:
Ranskalainen ystävä.
Romaani, 238 s.
WSOY 2009.

“Voi millaiseen maailmaan olemme joutumassa! Pakanuus, Kristinusko, Tolvanuus, siinä ihmiskunnan kolme kehitysvaihetta.”

Äänessä voisi olla Tommi Melenderin romaanin päähenkilö, mutta repliikki on peräisin hänen hengenheimolaisensa Gustave Flaubertin kirjeestä George Sandille. Romaanihenkilö siteeraa Flaubertia ihaillen ja jatkaa ajatusta:

“Ei ole vaikeaa kuvitella maailmaa ilman psykoanalyysiä, kvanttifysiikkaa tai uusklassista taloustiedettä, mutta kuka pystyy kuvittelemaan maailman ilman typeryksiä? Imbesillit ovat aina keskuudessamme. He ovat röyhkeitä ja kovaäänisiä, he puhuvat lakkaamatta, heillä on loistava terveys.”

Tämä nykymaailmaan ja etenkin nykyihmisiin kyllästynyt hahmo on Joel Raento, työkseen trendejä haistellut kirjoittaja, luennoija. Hän osaa huomiotalouden metkut läpikotaisin, mutta pakenee romaanin alussa vanhaa elinpiiriään inhon vallassa.

Uusi elämä löytyy ränsistyneestä ranskalaisesta pikkukaupungista. Sielläkin ihmiset ovat Raennon mielestä keskinkertaisia ja mitättömiä, mutta ainakin hän on Ranskassa ja voi keskittyä rauhassa lukemaan Flaubertin kirjeitä.

Karu todellisuus rikkoo pian Raennon rauhan. Romaani alusta asti on kuvattu lyhyissä kursivoiduissa jaksoissa ranskalaisen rikollisjoukkion julmuuksia, ja pian suomalainen tulokas on vastatusten paikallisen mafian kanssa.

Ihmiskuappa, kiristys ja rahasta murhaaminen ovat melko rajua aineistoa ns. korkeakirjallisessa teoksessa. Ne eivät tunnu oikein sopivan flaubertlaiseen tunnelmaan. Mutta tällä romaanilla on toinenkin ranskalainen kummisetä, Michel Houellebeck, jonka nimeä ei mainita mutta jonka henki leijuu kaiken yllä.

Joel Raento tutustuu itsensä kaltaiseen ranskalaismieheen, nykyajassa viihtymättömään Marceliin, joka on sekaantunut mafian puuhiin. Tämä ranskalainen ystävä on eroottisine estoineen ja turhaumineen kuin Houellebeckin romaanista Halujen taistelukenttä. Samalta taistelukentältä ovat peräisin myös seksiin liittyvät tuhoisat pakkomielteet, hyytävän välinpitämätön asenne väkivaltaan ja ylenkatseinen satiirisuus, joka jättää maailmasta perin lohduttoman kuvan.

Niin, ja onhan sekin mahdollista, että runsas väkivalta ei tule Melenderin romaaniin vain toisista romaaneista. Se voi olla peräisin myös todellisuudesta, joka tunkeutuu tajuntaan tiedotusvälineitten kautta. Joel Raento suostuu viestinnän vastaanottajaksi vain puolittain: hän katselee CNN:n uutislähetyksiä ilman ääntä ja arvailee itsekseen, mistä on kysymys toistuvissa kuvissa, joissa esiintyy nuoria arabimiehiä ja huolestuneen näköinen USA:n presidentti.

Lopussa televisioon pannaan ääni päälle ja havaitaan, että Raento on arvaillut väärin. Romaanin lopun lähetessä tapahtuu paljon muunkinlaista aistien avautumista – Melenderin maailmankuva ei sittenkään liene aivan niin lohduton kuin pitkin tätä haastavaa, häiritsevää ja eleettömän hyvin kirjoitettua romaania on tuntunut.

Jarmo Papinniemi

Ilmestynyt Parnasson numerossa 07/2009.