Sergei Jesenin:
Tarkoin valitut runot.
Runoja, 139 s.
Suomentanut Olli Hyvärinen.
Nastamuumio 2009.
Kannessa on venäläinen koivumetsä ja Sergei Jeseninin (1895–1925) ikonimainen silhuetti. Sisäsivuilta löytyy 72 runoa veitsi saappaanvarressa esiintyneeltä ”kapakka-Moskovan” ylistäjältä. Talonpoikaisrunoilija Jeseninin maailmaan johdattelevaa esipuhetta jää kaipaamaan. Siksi paljon ”tunteiden pakkotyöhön” tuomittu runouden jauhinkiven pyörittäjä elämää ja fiktiota kieputti.
Miestä runojen takana voi tähystellä Anatoli Mariengofin teoksesta Romaani vailla valhetta (1926) tai Bengt Jangfeldtin massiivisesta Vladimir Majakovskin ja Neuvosto-Venäjän kulttuuriavantgarden läpileikkauksesta Panoksena elämä (2007).
”Kesäyön tyttärenpojan” Jeseninin varhaisrunoissa taikojen hämärä ennustaa vielä onnea. Ilmassa tuoksuvat kuohkeat perunaletut, tihkusade naputtaa aamurukoustaan sameaan ikkunaan. Luontoa personifioidaan, musikkakylien kuvauksessa on kansatieteellistä tarkkuutta. Toisaalta yleislyyristä kuormitusta pukkaa.
Runon, laulun ja rakkauden kolmiyhteys viitoittaa Jeseninille tietä nuoren Eino Leinon ja Aleksandr Puškinin nuotiopiiriin.
Sitten Venäjä ja Jesenin itse menevät rikki. Sisällissodan jälkeen koirat kaluavat sarastuksen reunoja, maanteitä vaeltavat ihmisrauniot. ”Viimeinen maalaisrunoilija” kulkee laulujensa karua lankkusiltaa. Herkkävireinen panteismi on vaihtunut groteskiin kannibalismikuvastoon.
1920-luvun Neuvosto-Venäjän vielä jotenkuten sallivan kulttuuripolitiikan suuret pojat kulkivat ylpeästi suuntiinsa: runoihinsa kollektiivista klangia etsivä futuristi, aatteen dynamo Majakovski ja juurevan venäläinen, siis aasialainen Jesenin.
Silti modernisti-Majakovski oli tulkkien armoilla Pariisin, Berliinin ja New Yorkin kaltaisissa maailmankaupungeissa. Huligaani-Jesenin kiskoi 20. vuosisadan dekadentteja höyryjä toisen vaimonsa, amerikkalaisen tanssijattaren Isadora Duncanin matkassa.
Suhtautumisessaan uskontoon, bol evismiin, rakkauteen ja runokoulukuntien asemasotiin Jesenin on elävä, ristiriitainen – ja juuri siksi kiinnostava.
”Musikoiden seimissä/ syntyi valonlieska/ koko maailman kyläkunnalle!/ Uusi Nasaret/ on edessänne”, Jesenin julistaa. Hän lomittaa Aleksandr Blokin ja Andrei Belyin tapaan alkukristillistä ja kommunistista ihmisveljeyskuvastoa.
Välillä Jesenin agitoi kuin vanhaa elämäntapaa juuriva komissaari, välillä saattohoitaa sipulikirkko-Venäjää ja syyttää neuvostovaltaa nuoruutensa tuhoamisesta. ”Mitä maksaa eläminen maan päällä”, kolmikymppisenä hirttäytynyt runoilija kysyy. Testamentiksi jäi pitkän runon ”Musta mies” poemainen painajaismaailma.
Tarkoin valitut runot on kulttuuriteko. Ensimmäinen kokonainen Jesenin-suomennos tuo mieleen toisen vähillä varoilla, mutta asenteella kääntyneen slaaviklassikon, Hannu Helinin Marina Tsvetajeva -valikoiman (1997).
Jani Saxell
Tämän merkinnän kommentointi on suljettu.