Mihail Hudjakov:
Dorvyžy.
Eepos, 120 s.
Suomentaneet Esa-Jussi Salminen ja
Jorma Vakkuri.
Lulu.com 2009.
Mihail Hudjakov (1894–1936) loi 1920-luvulla udmurteille kansalliseepoksen, Dorvyžyn, hyödyntäen Lönnrotin tapaan kerättyä kansanrunoutta. Venäläinen Hudjakov tunsi Kalevalan ja otti siitä mallia sommitellessaan Dorvyžyyn tyypillisen eeposrakenteen. Materiaalia Hudjakov käytti taidokkaasti: eepoksessa on lyyrisiä sävyjä, draamaa, huumoriakin.
On erinomaista, että Dorvyžy on saatu suomeksi ja vieläpä ketterällä kielellä. Fennougristiikan tutkija Esa-Jussi Salminen on tehnyt Dorvyžyn raakakäännöksen, Jorma Vakkuri sommitellut sen kalevalamittaan. Ihmetyttää ettei sks ole julkaissut Dorvyžyä.
Hudjakov teloitettiin Stalinin vainoissa, ja eepos katosi arkistoihin. Kokonaan eepos julkaistiin udmurtiksi käännettynä 2004, ja sekä venäjäksi että udmurtiksi vasta 2008.
Dorvyžyn julkaisu liittyy Udmurtian 2000-luvun väkevään suuntaukseen oman kulttuurin esiintuomiseksi. Suomalais-ugrilaisista alueista erityisesti Udmurtiassa valtaosa taiteilijoista tunnustaa Virosta levinnyttä etnofuturismia; taidesuuntaus pyrkii yhdistämään kansallista ja etnistä moderniin maailmankulttuuriin. Myös kansanrunoutta on käytetty materiaalina luotaessa uudenlaista kirjallisuutta. Udmurttikirjailijat ovat suunnitelleet lisäksi keinotekoisen budinos-kielen, jossa on hyödynnetty kaikkia suomalais-ugrilaisia kieliä. Vallanpitäjät ovat suhtautuneet udmurttien kulttuuriliikkeeseeen vihamielisesti.
Dorvyžyssä sekoittuu myyttinen ja historiallinen. Jumalten ja jättiläisten ajan jälkeen kerrotaan, miten udmurtit elävät symbioosissa jumaliensa Inmarin, Kuldysin ja Kuazin kanssa. Kulta-aika saa Dorvyžyssa yllättäviä piirteitä. Sen lisäksi, etteivät udmurtit tuolloin tunne sotaa, väkivaltaa, ahneutta tai hierarkioita, he eivät harrasta metsästystä tai lihansyöntiä, vaan elävät maan antimista. Kun ihmiset sitten loittonevat jumalista ja alkavat elää ylpeästi ja kerskakuluttaen, katkos käynnistyy lihansyönnistä:
”Hurme eläimen vuotaa alkoi, / veriruoaks ihmisille; / siitä alkoi saastuminen.”
Sotien myötä saapuu sankariaika. Tarinoidaan uroiden, kuten Dondyn poikien, seikkailuista hieman islantilaisten saagojen tapaan. Esiintyy taikaesineitä ja ihmeotuksia. Dondy rakastuu miniäänsä, viettelee tämän ja hylkää. Sydämistynyt nainen kostaa tapattamalla Dondyn ja tämän pojan ja kohtaa sitten oman kohtalonsa.
Vuosisatoja itäänpäin ängennyt dz’uts’i-kansa eli venäläiset valloittaa Udmurtian. Venäläiset eivät voitettuaan vain verota vaan myös polttavat uhrilehdot. Esi-isien usko alkaa unohtua. Eepoksen lopussa asetetaan vastakkain poispilattu nykyaika ja mennyt kulta-aika. Mutta jos udmurtit elävät oikein ja muistavat isien opetukset, kulta-aika kenties palaa.
Suomalais-ugrilaisten kansojen eeppistä runoutta on säilynyt vähän. Voisi toivoa, että suomeksi saataisiin muitakin eepoksia, kuten mordvalaisten Mastorava, marien Jugorno ja komien Biarmia.
Ville Ropponen
Tämän merkinnän kommentointi on suljettu.