Marcus Tullius Cicero:
Keskusteluja Tusculumissa. 316 s.
Suomentanut Veli-Matti Rissanen.
Faros 2009.

Aikakaudesta ja kulttuurista riippumatta ihmisiä koskettavat samat peruskysymykset. Miten kestää elämän kärsimykset ja kohdata kuoleman kauhut? Onko onnellinen ja
tasapainoinen elämä mahdollista? Minkälainen elämänfilosofia auttaa elämään ja kuolemaan oikein?

Näitä kysymyksiä pohti myös roomalainen valtiomies, puhuja ja humanisti Cicero (106–43 eKr.). Taustalla oli tyttären kuoleman aiheuttama omakohtainen tuska. Kirja kostuukin elävistä ja havainnollisista keskusteluista Platonin dialogien tapaan. Cicero tarkastelee eri filosofien esittämiä vastauksia viisauden perikuvasta Sokrateesta nautintoja arvostavaan Epikurokseen ja mielentyyneyttä vaaliviin stoalaisiin, joihin Cicerokin luokitellaan.

Jo Ciceron aikoina ihmiset juoksivat nautintojen perässä ja yrittivät välttää tuskaa ja kipua tuovia asioita. Intohimot heittelevät ihmisiä kuin meren aallot purtta, joka lopulta haaksirikkoutuu tyrskyissä.

Nautintojen ja intohimojen kurimuksesta vapauttaa vain tyyni filosofinen mielenlaatu ja asenne. Mielenrauha ja sen tuoma onnellisuus eivät löydy ulkoisista asioista. Ne ovat asenteita, tapoja suhtautua kohtalon oikkuihin, ja siksi niitä voi vapaasti ja aktiivisesti järjen avulla kehittää. Päämääränä on luopuminen intohimoista ja haluista, jolloin ihminen voi pelotta kohdata jopa kuoleman kauhut.

Filosofit Sokrateesta Diogeneeseen ovat halveksineet ylellisyyttä ja ylistäneet köyhyyttä. Kun Aleksanteri Suuri lupasi antaa tynnyrissä asuvalle Diogeneelle mitä tämä ikinä halusi, filosofi vastasi auringon edessä seisovalle mahtimiehelle, ”no kunhan nyt väistyt auringon edestä”.

Sokrates taas ei luopunut elämäntavastaan edes kuolemantuomion uhalla ja tyhjensi tyynenä myrkkymaljan.

Kuoleman kauhistuttavuus on harhakuvitelma. Filosofit ovat todenneet, että jos elämä päättyy kuolemaan, voi olla huoleti, sillä tuossa tyhjyydessä ei ole kärsimystä enempää kuin nautintoakaan. Jos taas elämä jatkuu rajan takana, niin mikä olisi mielenkiintoisempaa kuin tavata edesmenneitä suuria filosofeja, taiteilijoita ja runoilijoita. Kävi kuoleman jälkeen niin tai näin, ei ainakaan viisaalla ja hyveellisellä ihmisellä ole mitään pelättävää.

Keskusteluja Tusculumissa puhuttelee nykyihmistä. Ajankohtaisuutta lisää se, että Ciceron Rooma muistuttaa meidän aikaamme. Vanha perinteeseen ja uskontoon pohjautuva maailmankuva oli hajonnut, ja imperiumi vilisi kulttuureita erilaisine näkemyksineen. Politiikassa taisteltiin vallasta, ja mukana ollut Cicero näki, miten Caesar murhattiin, ja joutui itsekin kilpailijansa murhaamaksi.

Tämän kaaoksen keskellä suurin osa ihmisistä yritti – niin kuin tänäänkin – epätoivoissaan takertua unohdusta tarjoaviin huvituksiin ja nautintoihin. Paremman vaihtoehdon tarjosi stoalainen filosofia, joka auttoi kohoamaan kaiken yläpuolelle ja tyynenä katselemaan tuhoon vievää elämäntapaa kuin irvokasta näytelmää.

Pekka Wahlstedt

Ilmestynyt Parnasson numerossa 07/2009.