P. G. Wodehouse:
Kiitos, Jeeves.
Jeeves-tarinoita 572 s.
Suomentanut Kaisa Sivenius.
Teos 2009.

P. G. Wodehousen kertoja-päähenkilö Bertram Wooster on miespalvelijansa Jeevesin moni- ja pitkäsanaisen kaunopuheisuuden lumoama. Bertie siteeraa tiheästi klassista runoutta, mutta mielellään kysyy sivistyneeltä Jeevesiltä, kuinka sitaatti oikein etenee. Näissä kohdin jää täkäläinen lukija usein nolosti ymmälle, lukeneisuus ei riitä. Mistä runosta on puhe, ja muistaako Bertie melkein oikein vai ihan hassusti?
Välillä Bertie on omin voimin hauskasti runollinen. Erityisesti vertaukset osoittavat luovaa lahjakkuutta. ”Chuffy tuntui räjähtävän kuin paperipussi.” Välillä taas pysähdytään jankkaamaan.

Lyhytrepliikkiset, soman naiivit, Nalle Puhin jutteluita muistuttavat sananvaihdot ovat aina olleet Jeeves-kirjojen – ja niistä tyylikkäästi tehdyn tv-sarjan – hilpeintä antia.

Bertie on myös innokas huudahtelija. No jopas, jopas, jopas -tyyppiset päivittelyt ja vanhat veikot toistuvat, samoin siveä kiroilu. Suomennoksen ehdoton suosikki-ilmaus on pirulauta, joka tuntuu oudon vahvalta jepuliksien, jösseksien, jumbejen, himputtien ja herramunjeiden seurassa. Kaikkiaan suomentaja Kaisa Sivenius säilyttää kolmessa erillisessä tarinassa – kaksi romaanin mittaista 1930-luvulta ja yksi kertomus 1950-luvulta – P. G. Wodehousen kielen sävyn: hauskan koukertelun ja hauskan töksähtelyn, taitavan pilailun. Siinä on ollut suomentajalle urakkaa, etenkin kun sekä vauraan yläluokan kevyenkihisevä maailma että vuosikymmenien takainen englannin kieli ovat kaukana siitä, mitä ja miten meillä on totuttu kuvaamaan.

Se vähän hiertää, että teos antaa Bertien sanoa: ”Sitä olet saaman.” No jopas. Ja ns. kotouttamisesta haluaisin mielipiteen. Toistaiseksi minulla ei ole. En siis tiedä, onko hyväksi vai huonoksi, että Bertie suunnittelee huristelevansa 1930-luvun urheiluautollaan ”laulaen reppua ja reissumiestä, niin sanoakseni” ja että hänelle tulee samalla kymmenluvulla mieleen ”vanha vitsi” siitä, onko Viljoa näkynyt.

Viivyn kielessä näin pitkään siksi, että Wodehousen varsinainen anti on kieli. Jeeves-kirjojen kulkuhan on kerta toisensa jälkeen kutakuinkin sama: Bertie auttaa runsain kommelluksin kavereitaan kihloihin ja itsensä kihloista pois. Jeevesistä on hyötyä ja tädeistä harmia. Isännän ja palvelijan molemmin puolin kunnioittavaan suhteeseen ilmaantuu häiriöitä. Tällä kertaa häiritsevät Bertramin valkoinen messinkinappinen pikkutakki ja banjolelensoittoharjoitukset. Jeeves vie tietenkin voiton.

Jeeves-tarinat pysyivät vuosikymmenet muuttumattomina. Haavemaailman ei ole tarpeen muuttua. Jos vakavaa ihmiskuvausta hakee, ei kannata vilkaistakaan Wodehouseen. Jos taas pitää kertomuksista, joissa nuoret miehet ovat hauskasti hölmöjä ja nuoret naiset houkuttelevasti pelottavia ja joissa muu maailma piipahtaa mukaan sen verran, että epämiellyttävää henkilöä keksitään nimittää perkuleen bolsevikiksi, viihtyy Wodehouse-suomennostenkin parissa.

Kaisa Neimala

Ilmestynyt Parnasson numerossa 07/2009.