Pekka Tarkka ja Jukka-Pekka Saraste:
Kapellimestari.
Tietokirja, 248 s.
Siltala 2009.

”Enemmän ja enemmän tehdään helposti sulavia paketteja koko sivistyksestämme. Suurten massojen viihtymiselle ei ole koskaan annettu niin suurta merkitystä kuin nykyään, koska se palvelee poliittisia ja kaupallisia tarkoituksia”, kapellimestari Jukka-Pekka Saraste sivaltaa kirjailija-kriitikko Pekka Tarkan kanssa kirjoittamassaan keskustelukirjassa Kapellimestari. ”Poliitikot ja kauppiaat uskovat, että jos jotain myydään suurille massoille, sen on pakko olla arvokasta. Helppouden kaupallinen voima synnyttää nykyisen tylsistymisen ylistyksen.” Saraste kaipaa kulttuuripoliittista debattia, jota arvojen latistuessa ei käydä.

Mutta tässä kirjassa sitä käydään. Tendenssinä on kannustaa korkeakulttuurin virittämään älylliseen ponnisteluun. Ihmisten tulisi tavoitella henkisesti korkeampaa tasoa, helpot ratkaisut sivuuttaen. ”Joycen ja Proustin lukeminen tai Brucknerin ja Schönbergin kuunteleminen on monille niin työlästä, että se jää. Vaivaa ei haluta nähdä ja näin suljetaan pois merkittävä osa kulttuuristamme.”

Saraste ja Tarkka pohtivat, kuinka raivata uutta luovan musiikin tietä suuren yleisön tietoisuuteen ja yhdistää taiteellinen ehdottomuus suosioon. Sarasteen reseptinä ovat uudet paikkansa lunastavat mestariteokset ja niiden parhaat mahdolliset esitykset.

Kirja seuraa ensin pianon ja sitten ”ärsyttävästi kitisevän” viulun soittoa Heimo Haitonkin vastahakoisena oppilaana opiskelevan lahtelaispojan vaiheikasta etenemistä Panulan luokalle ja hänen nousuaan kansainväliseen kuuluisuuteen etevänä kapellimestarina.

Jukka-Pekka Saraste raottaa tapojensa vastaisesti myös perhe-elämänsä esirippua. Kuvaukset särmikkäästä, sotavangin kovan kohtalon kokeneesta, taiteilijasieluisesta, rauhattomasta isästä ja isän öykkäröintiä tasapainottavasta äidistä ovat koskettavaa luettavaa. Saraste jätti jäähyväiset isälleen johtamalla rso:n konsertin hänen kuolinpäivänään. Seuraavana päivänä hän luki isänsä kirjoituksia vaietusta sotavankeudesta ja itki.

Tarkan ja Sarasteen taidejargonia karttavat keskustelut lukukokemuksistaan ja viittaukset kirjallisuuden musiikkikuvauksiin ovat kiehtovia. Viitataan Romain Rollandin Jean Christophe -romaanisarjan säveltäjän kehityskertomukseen, hyvin Sandin, Hessen ja Werfelin teoksiin sekä tietenkin Mannin Tohtori Faustukseen. Sarasteen mielestä Milan Kundera on yksi niistä harvoista kirjailijoista, jotka todella tuntevat musiikkia. Kunderan näkemys Stravinskystä on hänestä tavattoman kiinnostava.

Keskustelukirja ei piirrä pönäkkää henkilökuvaa kuuluisasta kapellimestarista, vaan availee spontaanin ja sivistyneen dialogin myötä niin musiikin kuin Sarasteen elämänkin partituureja. Yksien kansien väliin ei olisi kuitenkaan kannattanut sulloa näin paljon aiheita. Tarkka roiskii uusia nuotteja ja keskustelun aiheita sellaisella vauhdilla viivastolle, että Sarasteen tulkinnat eivät ehätä finaaliin.

Siskotuulikki Toijonen

Ilmestynyt Parnasson numerossa 07/2009.