Mari Kujanpää:
Minä ja Muro.
Lastenromaani, 107 s.
Kuvittanut Aino-Maija Metsola.
Otava 2009.
Lauha-tyttöä nolottaa perheen postilaatikko: se on risa ja kallellaan. Hänen täytyy ”seistä hajonneen postilaatikon ja muiden pahojen asioiden edessä” suojelemassa vanhempiaan. Mari Kujanpää kuvaa lastenromaaninsa perhettä hienotunteisin vihjein. Vaikka Lauha kantaakin uimavarusteitaan Alkon valkoisessa muovikassissa, jota toiset lapset ilkkuvat, ei alkoholi valtaa keskeistä sijaa aikuisten kuvauksessa.
Lauhan vanhemmat pyrkivät täyttämään sovinnaistehtävät: isä jopa kuljettaa Lauhaa oravapolkukouluun, jossa ei Lauhan pettymykseksi puhutakaan oravista vaan suunnistamisesta, ja äiti lukee joka ilta pikkuveljelle Melukylän lapsia.
Tytön keskeisin ongelma on se, ettei häntä kotona kuunnella, eikä aluksi koulussa eikä muuallakaan. Isä kääriytyy lehden ja television uutisiin. Äiti suhtautuu Lauhan kysymyksiin kuin vitseihin ja keskittyy painavasti pikkuveljeen. Opettajat yrittävät olla hauskoja ja näyttävät kiukkuisilta. Kouluhammaslääkäri ja sen kaveri juttelevat keskenään Lauhan villapaidasta eivätkä sano Lauhalle mitään. Luokan tytöt ja pojat eivät halua Lauhaa mukaan mihinkään, keksivät vain vaihtelevia pilkan aiheita. Lauha vetäytyy ja eristyy.
Koska Minä ja Muro on vastikään lukemaan oppineille lapsille kirjoitettu kirja – kustantaja tarjoaa ikäsuositusta seitsemästä vuodesta eteenpäin – ei päähenkilölle saa eikä voi käydä huonosti. Hänelle käy siis lopulta aika hyvin.
Alkuluvuissa yksinäistä Lauhaa lohduttaa pehmolelu Muro, iso murojen värinen nalle. Muro on paljon hauskempi kuin nuket, ”nuket miettivät vain mitä vaatteita ne tahtoisivat seuraavaksi ylle”. Sitten osuu onnenpotku: kolmasluokkalaisten pariin tulee yhdeksäsluokkalainen työharjoittelija Heta. Hiukan yllättäen yhdeksänvuotias Lauha pitää viisitoistavuotiasta Hetaa aikuisena, ilokseen erilaisena kuin muut aikuiset.
Heta on varsinainen haltijatarkummi, kurpitsa muuttuisi hänen kynänheilautuksellaan ilman muuta hienoiksi vaunuiksi, jos vaunuja tarvittaisiin. Heta keskittyy piirtämään ja juttelemaan Lauhan kanssa, selittämään vaikeita asioita, rohkaisemaan, pitämään johdonmukaisesti Lauhan puolta. Hetan tuella Lauha löytää luokasta kaverin ja vielä toisenkin. Mainiota – ja surullista – jos yhdeksäsluokkalainen työelämään tutustuja osaa toimia koulussa näin paljon opettajia ymmärtäväisemmin!
Tältä osin luen Kujanpään romaania ns. tosikertomuksena. Lauhalla tuntuu näet olevan tosielämän piirissä isosisko.
Lauhan sielunsiskosta kertoo teos nimeltä Miina Äkkijyrkkä. Siinä missä Lauhalla on Muro, Miina uskoutuu lehmille. Kummallakin tytöllä on vaikeuksia suhteessa äitiin. Molemmat pohtivat osuvasti elämää ja piirtävät kiihkeästi kuvia.
Lauhan kuva-ajattelun osaa Minä ja Muron kuvittaja Aino-Maija Metsola ilmaista tyylitellyn lapsenomaisesti, kauniisti. Sanokaa minun sanoneen, että fiktion Lauhastakin tulee uljas kuvataiteilija.
Kaisa Neimala
Tämän merkinnän kommentointi on suljettu.