Sakari Kirjavainen:
Viereenkatsoja.
Romaani, 168 s.
Johnny Kniga 2009.

Näyttämötaiteen puolella on takautumilla pitkä ja vankka perinne: päähenkilö makaa kehyskertomusmaisessa olotilassa kuolinvuoteelta vaikuttavassa paikassa ja tarkkailee tuosta perspektiivistä enemmän tai vähemmän katuvana koko elämäänsä.

Näitä viimeisiä kiusauksia on eri muunnelmina riittänyt epidemiaksi asti tämän kirjavuoden kotimaisessa miesten kirjoittamassa pitkässä proosassa. Suosittuun seurueeseen liittyy Sakari Kirjavainenkin esikoisromaanillaan Viereenkatsoja. Korkealaitaisen terässängyn vanki viettää enimmät ajat puolivalveilla, muistoissaan, mikä psykologien mielestä kertoo ihmisen valmistautumisesta kuolemaan.

Mikael Arvid Skipparsson paljastuu paitsi töykeäksi älyköksi myös pitkäaikaispotilaaksi. Ehtiihän hänen toiseksi ainut kontaktinsa, hoitaja S., käydä läpi kaikki raskauden vaiheet sinä aikana, kun kipparinpoika makaa liikkumatta vuoteessaan raportoimassa reaaliaikaa ja kertaamassa itsekseen vaelluskertomustaan, 1900-luvun jälkipuoliskon levottoman ja ihmissuhteissaan irrallisen, itsekkään peergyntin hortoilua maasta toiseen ja paluuta Vallilaan sekä alati toistuvaa muisteluaan Suomi-Filmin palveluksessa. Tosin sekään ei lopulta kovin hohdokkaaksi paljastu.

Sankarin kansainvälisiin vaelluksiin sisältyy tietysti myös tämän syksyn ajankohtaiskaupunki Berliini. Siitä häneltä pusertuu tunnustus, että vasta muistaessaan Berliiniä hän ymmärtää ihmisyhteisön merkityksen.

Kirjavainen kirjoittaa hyvin ja siinä mielessä pirullisesti, että rakentaa liikuntakyvyttömästä ja karusta päähenkilöstään vähemmän miellyttävän persoonan, joka ei juurikaan tunne sympatioita edes fyysisesti lähintä ihmistään, huonetoveriaan, kohtaan. Kuolemat ovat hänet kovettaneet: hän on menettänyt vanhempansa, vaimonsa ja lapsensa sekä työskennellyt teurastamossa päästelemässä pikkuvasikoita pois päiviltä, mutta haluaa siitä huolimatta ajatella mieluummin menneisyyttään kuin katsella televisiota, koska toivoisi ulkomaailman jättävän hänet rauhaan.

Lukukokemuksena Viereenkatsoja on vaikuttava, monesti suorastaan raivostuttava. Kirjavaisella ei ole pienintäkään tarkoitusta tehdä päähenkilöstään sympaattista puhumattakaan sellaista, johon lukija tuntisi edes halua samastua. Se on taitavasti kirjoitettu kirja elämän loppumista tunteettomasti analysoivasta henkilöstä, joka ei suostuisi toiseen elämään, koska sanoo olevansa jo ulkopuolella ja voivansa katsella ihmiskuntaa sivusta.

Liikuntakyvytön potilas ei kerjää sääliä vaan pitää ihmisarvoaan yllä kaikessa avuttomuudessaan itsekeskeisyyden voimin. Skipparssonin kyvyttömyys rakastaa paljastuu vaellusvuosien muisteluissa, kun eletyn elämän kavalkadissa kulkevat kehonsa rappeutumisen tiedostaneen vaimon Kerstinin lisäksi vaikkapa Maria, Inga, Nix tai kauniit slovakkitytöt.

Kaisu Mikkola

Ilmestynyt Parnasson numerossa 07/2009.