Päivi Alasalmi:
Turhamainen aasi.
Satuja, 120 s.
Kuvittanut Riikka Jäntti.
Gummerus 2009.
Turhamainen aasi ei sisällä pilamukaelmia tutuista saduista. Sellaiseen kirjoittamiseen satuperinne on usein innostanut, mistä mainio esimerkki on Jukka Itkosen parin vuoden takainen ratkiriemukas Sorsa norsun räätälinä. Päivi Alasalmen kaksitoista satua sen sijaan ovat saduiksi melkein vakavasti kirjoitettuja tekstejä. Tälläkin tavoin näyttää syntyvän hyvä kokoelma.
Jo Riikka Jäntin kansi vakuuttaa, että nyt ollaan sadun maassa. Taivaan väri on vaaleanpunainen, ihan pinkki. Sadun asujaimistosta nähdään pelottava haltia ja köykäinen haltiatar, kaunis prinssi ja röyhelöinen prinsessa sekä hevonen, aasi, sammakko, kissa ja laululintunen. Kasvillisuudesta on näkyvissä dramaattinen ruusuköynnös, ja arkkitehtuuria edustaa vaaleanvioletissa kaukaisuudessa kohoava linna. Vain haltiattaren sininen housupuku, farkkuhaalaria muistuttava, vihjaa siitä, että kokoelman saduissa saattaa piillä perinteestä poikkeavaa ainesta.
Niteen pystymuoto tuo mieleen Kirsi Kunnaksen klassiset satu- ja lorukäännöskokoelmat. Tekstejä toisistaan erottavat punapohjaiset kukkassivut korostavat nursery-sävyä, ja kunkin luvun anfangi on kuin vanhasta satukirjasta kotoisin: hieno kirjain ja mielikuvitukseen vetoava pikku kuva, hevosenkenkä, myrkkymalja, šakkinappula, haukka.
Koko kuvitus on ihailtavasti tasapainossa keveästi etenevien, jännittävien ja hauskojen satujen kanssa.
Päivi Alasalmi käyttää monin taitavin tavoin perinnettä kertomisensa kannattelijana ja koristeena. Oikeinkirjoituksen perinteestä hän on ottanut tiheään käyttöön pitkään vierastetun huutomerkin! Kansansatujen tapaan kirjan sadut suosivat kolmen kertoa: hyvä haltiatar toteuttaa kahteen kertaan kolme toivomusta; prinssi hakee prinsessalle lääkettä kolmen auringonkierron, kolmen vuoren ja kolmen lujan muurin takaa; kuningatar Angelica matkustaa ”milloin mihinkin poppanapajaan, tohvelinhuovutusleirille tai tiffanykruunukursseille”.
Osa Turhamaisen aasin saduista on vanhaan tapaan rauhallisen opettavaisia, siis sillä tavoin opettavaisia että opetuksen heti erottaa. Elämässään turhia havittelevalle aasille käy aika ikävästi, haltiattaret järjestävät metsätöllien asiat niin että vanhemmilla on vihdoin aikaa olla kylliksi lastensa kanssa, ja Epätoivoisten toivomuslähde opettaa, ettei rakkaudella ole yhtikäs mitään tekemistä älyn kanssa…
Näistä saduista on opetuksineen kaikkineen helppo innostua. Lapsilukijaa kiinnostanevat yllättäväiset juonet, satuhahmojen hauskat nimet ja kertojan muu omaperäinen leikinlasku. Aikuislukijaakin hykerryttää huumori ja melkein liikuttaa runollisen kielen kauneus. Satujen tunnelma heilahtaa äkisti ja taidokkaasti haikeasta hilpeään. Hyvin sopii prinsessa Rusosuun hätätilanteessa voihkaista kuningatarmummolta opittu voimamanaus: ”Voi elläimen käsi!” Olen valmis lainaamaan mummon manausta: voi elläimen käsi miten on mukava satukirja!
Kaisa Neimala
Tämän merkinnän kommentointi on suljettu.