Hanna Krall:
Aavesärkyä ja muita tosia tarinoita.
Novelleja, 349 s.
Suomentanut Tapani Kärkkäinen.
Like 2010.

Puolalaisen reportaasikirjallisuuden keskeinen edustaja Hanna Krall (s. 1937) on teoksissaan pureutunut juutalaisten kohtaloihin. Tyylilajiltaan kertomukset edustavat fiktion ja reportaasin välimuotoa. ”Loogiset tarinat, joissa ei ole arvoituksia eikä aukkoja ja joissa kaikki on järkeenkäypää, ovat usein epäaitoja”, kirjailija toteaa. Rehellisyys ja näkeminen ovat lähtökohta. ”Ihminen, joka ei tutki virheitään, ei näe pelastusta.” Tiesitkö sinä, kysyvät monen monet.

Krall penkoo asiakirjoja, etsii vähäisetkin tiedonjyväset, haastattelee ja kuuntelee. Hän tutkii holokaustin kokemusta. On kyse juutalaisten identiteetistä ja itsekunnioituksesta. Jospa jokainen kertoisi vähän itsestään, Krall avaa sessionsa. On syntynyt omaleimainen kirjallinen tuotanto. Tapani Kärkkäisen taiten suomentaman valikoiman reportaasit ovat vuosilta 1993–98.

Kertomukset etenevät hellittämättömällä intensiteetillä. Ihmiskohtalot ovat hyytäviä, henkilöt ovat eläneet jatkuvan pelon ja jännityksen vallassa. Kuolema ja eloonjääminen on arpapeliä, piilottelu ja piiloutuminen sekä kodittomuus liiankin tuttua. Mutta vaikka tarinoiden keskellä seisoo kuolema, elämä ei pääty siihen, tuntuu tekijä viestittävän.

Krall valaisee juutalaisten ajatusmaailmaa lavealti, yhtä lailla kummitusten kuin ahtaan uskonnollisuuden taustoittamana. Toiveet, pettymykset ja viha koettelevat, kohtaamiset ja yhteenkuuluvuuden rippeet kannattelevat. Arki on voimanlähde, läheiset ja perinne elintärkeät. Kirjailija puristaa sivuille valtavan määrän ihmisiä ja heidän elämänsä yksityiskohtia, sirpaleisten tietojen pino kasvaa kasvamistaan. Attentaattiyritys Hitleriä vastaan ja leiriltä selvinneen miehen pojan terrorismivalinta ovat yhteiskunnallisen asenteen ääriesimerkkejä.

Krall kirjoittaa vivahteikkaasti rankasta aiheestaan. Sarkasmi maustaa, elämän välke kimmeltää turhamaisuuden ja ilakoinnin sävyissä. Rakkaus pyörittää päitä, politiikka vangitsee, unohdus ja kieltäminen kamppailevat muistamisen ja tietämisen kanssa. Hyvin usein hyinen viima puhaltaa tarinoista kaiken turhan tieltään.

Krallin lause on lyhyt ja toteava. Niitä on peräkkäin loputtomiin, yksittäisiä tietoja on ladottu kuin pakottaen kaikki (vähä) mahdollinen esiin. Vaikka tarinoita on raskasta lukea, niissä on ihmeellistä vetovoimaa. Ihmiskohtaloista välittäminen kannattelee, kertominen on välttämätöntä, tehtävä.

Reportaasitarinat kukkivat epätäydellisyyksiä, kummallisuuksia ja harhaiskuja. Kirjailija kaivautuu syvälle taaksepäin, hakee selvyyttä menneestä, tuo aineksia pelastuneille. Rakeisista tarinoista syntyy Puolan juutalaisten tiekartta, joka käänteisenä kantaa eloonjääneitä ja heidän jälkeläisiään kohti huomista. Tekemällä asiat näkyviksi Krall edesauttaa mahdollisuutta selvitä edes jotenkin katastrofista. Tarinat varjelevat elämänliekkiä, tuovat toivon pilkahduksia, muistuttavat ja hoitavat.

Matti Saurama

Ilmestynyt Parnasson numerossa 2/2010.