Joel Haahtela:
Katoamispiste.
Romaani, 160 s.
Otava 2010.

Sateenvarjosta se alkoi. Joel Haahtelan Katoamispisteen minäkertoja, kirjailijan ja lääkärin identiteettien välillä tasapainoileva mies, törmää syksyisessä Helsingissä tuntemattomaan ranskalaisnaiseen. Nainen on tullut Suomeen etsimään entistä puolisoaan, joka on jättänyt jälkeensä vain askeettisen pariisilaisasunnon, postikortin ja Raija Siekkisen Häiriö maisemassa -romaanin ranskannoksen. Päähenkilö ryhtyy auttamaan naista etsinnöissä. Jäljittäessään ranskalaista Paulia hän ajautuu tutkimaan edesmenneen kirjailija Raija Siekkisen maailmaa ja tarinoita. Syntyy kertomus, jossa tosi ja kuviteltu punoutuvat toisiinsa aavistusten ja salaisuuksien kudelmaksi.

Katoamispiste, Haahtelan seitsemäs romaani, käsittää kohtaloita, jotka eivät lopulta ole toisistaan irrallisia, vaan jatkumoita ja toistensa peilejä. Upotessaan syvemmälle Raija Siekkisen elämään, sanoihin ja traagiseen kuolemaan mies matkaa yhtälailla itseensä ja muistoihinsa. Romaanissa pohditaan myös kirjailijuutta, sanojen olemusta, kuilua tai siltaa kahden maailman välillä. Haahtela kuvaa herkällä otteella ihmistä, jota kalvaa levottomuus ja piinaa ikävä, joka ei löydä kohdettaan. ”Ja miksi tuo lähtemisen vimma, kun jokaista lähtöä seurasi välitön paluu; takaisin itseen, takaisin siihen mitä oli, tai mitä halusi paeta.”

Matkanteko ja jatkuva etsiminen ovat tuttuja teemoja Haahtelan aiemmista teoksista, joissa matka on usein sekä konkreettinen paikanvaihdos että symbolinen siirtymä. Jo varhaiset romaaninsa Kaksi kertaa kadonnut (1999) ja Naiset katsovat vastavaloon (2000) Haahtela rakensi itseään ja toisiaan etsivien ihmisten pienistä kohtaamisista ja hiljaisista lähdöistä.

Katoamispisteen kertoja seuraa Siekkisen jälkiä Helsingistä Kotkan kautta Pariisiin ja Nizzaan. Hän tuntee pääsevänsä lähelle, näkevänsä. ”Hitaasti kaikki alkoi hahmottua mielessäni. Oli lapsi, tyhjä huone, rakkaudeton tila. Oli puhumattomuus, vuodet, talo.” Kuitenkin on edessä piste, jonka jälkeen kaikki hukkuu hämärään: ”Vaikka kulkisin miten pitkälle, tämän lähemmäksi en pääsisi heitä, tämän enempää en koskaan saisi tietää.”

Haahtelan henkilökuvaus on taidokasta ja oivaltavaa. Hänen ihmisensä ovat inhimillisiä, keskeneräisiä ja suhteissaan hapuilevia etsijöitä, jotka katsovat toistensa ohi tai tarvitsevat toisensa palasiksi.

Romaanin kieli on vähäeleistä ja hiottua: lause kuulas ja hengittävä, napakka ja paikallaan. Pienet yksityiskohdat, irralliset havainnot, kietoutuvat yhdeksi sanojen virraksi, muistoiksi, kuviksi. Suru ja kaipuu, menetys ja hauras onni ovat erottamaton osa ihmiselämää, ja Haahtela nivoo nämä kaikki kerrontaansa kannatteleviksi voimiksi. Katoamispiste on kunnianosoitus Raija Siekkiselle, herkkävaistoisen lausetaiturin taidonnäyte.

Maija Vesanen

Ilmestynyt Parnasson numerossa 2/2010.