Hanna Hauru:
Liian pienet sandaalit.
Novelleja, 94 s.
Like 2010.
Nykyään suositussa burleskissa kaikenkokoiset naiset rohkaisevat toisiaan olemaan kaikenkokoisia. Kuvataiteilija Stiina Saariston Ein kleines Monster -näyttelyn kuvissa jykeväkehoiset ja turpeakasvoiset naiset tuijottavat katsojaa, kuin haluaisivat silpoa tämän.
Hanna Haurun novellikokoelma Liian pienet sandaalit liittyy samaan tematiikkaan. Novellit kertovat naisista, joissa on fyysisesti jotain liikaa tai liian vähän. Yksi hikoilee valtoimenaan, yksi on rinnaton. Eräs nainen on kauttaaltaan karvainen, toinen isojalkainen.
Tarinoiden naiset saavat osakseen välinpitämättömyyttä tai puhdasta inhoa. Muiden halveksuva katse kääntyy sisään. Sen sijaan, että naiset viiltelisivät ranteitaan auki, he ottavat kuitenkin osansa terveen fataalisti, kun eivät muutakaan voi. Hyväksynnän puutteeseen ei jäädä vellomaan, vaan jatketaan matkaa.
Tragiikkaa keventää Haurun rujon humoristinen kirjoitustyyli. Se on tuttua hänen aiemmasta tuotannostaan, johon kuuluu kolme novellikokoelmaa ja kaksi romaania. Niissäkin taustalla vaikuttaa Liian pienten sandaalien maisema; pohjoinen naturalismi ja karu maaseutu Timo K. Mukan hengessä.
Haurun tarinoissa ihminen on puhtaasti fyysinen olento. Ihmisten väliset psykologiset jännitteet ja sen muassa kerronnan vivahteet puuttuvat lähes täysin. Ehkä siksi hahmot ovat niin mekaanisia.
Yksioikoinen on myös novellien mieskuva. Miehet lähinnä laiskottelevat, kun naiset raatavat. Erään naisen isä ilkkuu tauotta tyttärelleen. Seksissä mies antaa naiselle vain pikaista kipua, mutta nainen vaikenee, kuten marttyyrin kuuluukin tehdä.
Hauru kuitenkin kyseenalaistaa sen oletuksen, että naisten pitäisi ahtaa jalkansa liian pieniin sandaaleihin. Jos kirja olisi elämäntapaopas, tarinoiden naiset tekisivät kaikkensa muuttuakseen sopivammiksi, mutta Hauru ei halua henkilöhahmojensa mukautuvan vallitseviin paineisiin.
Novelleissa esiintyy myös fyysiseen olomuotoonsa tyytyväisiä naisia. Eräässä tarinassa he ovat aika yllätyksettömästi vanhempia naisia, jotka eivät tuijottele riippurintojaan. Heitä nuorempi kertoja katselee ihailevasti. Nuoret naiset voivat toki hyväksyä vartalonsa myös ilman vanhempien esimerkkiä.
Liian pienet sandaalit on emansipaatiokirjallisuutta. Eräs nainen riisuu ahdistavat lahkolaisvaatteensa, toinen nainen vapautuu kohdun poiston jälkeen, koska on synnytyskoneena repinyt kehonsa hajalle.
Liian pienissä sandaaleissa näkyy emansipaatiokirjallisuudelle olennainen piirre: novellit ovat kaunokirjalliseen muotoon puristettuja julistuksia, ohjelmallisia esityksiä naisten vapatumisesta. Miehisessä maailmassa naiselle on annettu tähän asti vähän rooleja, enimmäkseen statistin. Nainen voi kuitenkin kiivetä lavalle ja esiintyä siellä minkänäköisenä tahansa, muiden naisten juhliessa lavan edessä – kuten burleskissa.
Siinä ei ole mitään väärää, ja jos se vahvistaa naisten luottamusta viehätysvoimaansa, hyvä niin.
Herman Raivio
Tämän merkinnän kommentointi on suljettu.