Runoilevien naisten kaupunki. Uutta ranskalaista runoutta. Runoja, 237 s. Toimittaneet ja suomentaneet Marja Haapio, Kristiina Haataja, Jouni Inkala, Annukka Peura, Helena Sinervo ja Anni Sumari. Tammi 2010.

Sivistysmaa Ranska ei voi ylpeillä naisen aseman esitaistelijana. Tyly suhtautuminen sukupuoleen on vallinnut kirjallisuudessakin viime vuosikymmeniin asti.

Runoilevien naisten kaupunki-valikoiman runoja ei rajaa kapea feministinen aate, niitä ei voi ajatella ahtaan sukupuolisesti.

Naisnäkökulma on selkeimmin esillä railakkaiden Nathalie Quintanen ja Hélène Sanguinettin runoissa, jotka myös riisuvat vanhan sankariaineksen keisarin vaatteista. Quintane on itsetietoinen uskalikko ja avantgardisti, lennokas ja näyttämöllinen, Sanguinetti taas arjen ja antiikin yhdistäjä, perinnettä pelkäämätön totunnaisen rikkoja.

Latinalais-ranskalaisen kulttuurin kasvatti Silvia Baron Supervielle hakee runonsa ainekset minän mielen kartalta. Typografia on usein pelkistetty, uskonnollisuus vailla pasuunoita. Sama lyyrinen lähtökohta on salatun syvämietteisessä, sydämen ja ajan runoilijassa, helppoutta kaihtamattomassa Hélène Dorionissa.

Marie-Claire Bancquartin yhteiskunnallisesti virittynyt runo uskoo selviytymiseen. Vastapainon tuovat uskonnolliset viittaukset, myytit ja arjen pikku merkit. Vähäosaisia muistava Louise Cotnoir ei pelkää kulunutta saari-teemaa. Eeppistä perinnettä jatkaa valikoiman nuorin, suoraviivainen ja hellyyttä tapaileva Linda Maria Baros, jonka käsitteistö ajaa kaksilla valoilla. Partakoneenteristä tehty talo ei voi olla heläjävän onnen tyyssija.

Seksuaalisuus, lihallisuus ja aistillisuus näkyvät vallan villin ja vapaan Sophie Loizeaun ja monikärkisen runon osaajan, sävytaituri Elke de Rijcken runoissa sekä ”alisteisen minän ja ylisteisen minän” Geneviève Pastren avoimen suorissa elkeissä. Halu tunkeutuu Pastrella myös kokeilun suuntaan.

Kieltä kolistelevan, tyylittelynhaluisen ja eloisavauhtisen Florence Pazzottun mielikuvitus on voimissaan. Myös vaativuus ja raaka totuudellisuus ottavat osansa. Kokeilun ja perinteiset tyylit hallitsevan Michelle Grangaudin Runoilijoiden kalenteri on kekseliäs, joskin nopeasti lakastuva. Kielen pelastavuuteen uskova, tiukka ja etäännyttävä Fabienne Courtade edustaa rakkauden ja kuoleman teemoja. Vénus Khoury-Ghatan runojen koti on lapsuuden kylä Libanonissa. Palvontamenojen maailma lumoaa, esineet ja luontokappaleet puhuvat. Hymy ja hulluttelu käyvät rinnan synkän ja kuoleman.

Lisäväriä valikoimaan tuovat häilyvät varjot sekä kosmisen ja raamatullisen sävyt. Poliittisuus on läsnä, sillä ääni ei kätkeydy. Kokeellisuus on monille enemmän houkutus kuin teoria. Sosiaalisen käsittely on miehistä yleisempää, henkilökohtaisuus yhtä lailla lähtökohta, suojalehti tai runon ympäristö.

Patrick Beurard-Valdoyen esipuhe on tervetullutta tietoa täynnä. Valikoima sataa suomalaiseen runoilmastoon raikkain pisaroin. Ranskalaisrunoilijoiden antologia on onnistunut hanke. Toimituskunta/suomentajat saa olla työstään ylpeä. Kevät on tullut.

Matti Saurama

Ilmestynyt Parnasson numerossa 2/2010.