Julmankaunis romaani

Elina Hirvonen:
Kauimpana kuolemasta.
Romaani, 219 s.
Avain 2010.

Elina Hirvosen kirjailijanura on alkanut komeasti. Hänen esikoisromaaninsa Että hän muistaisi saman (2005) pääsi Finlandia-palkinnon ehdokkaaksi, käännettiin seitsemälle kielelle ja nostettiin näkyvästi esille New York Times Book Review’ssa toukokuussa 2009.

Hyvää tekoa on myös Hirvosen uusi romaani Kauimpana kuolemasta. Ensimmäisenä siitä panee merkille esimerkillisen taidokkaan kerronnan, jossa vaihtelevat lyhyet päälausevirkkeet ja pitkät, monilauseiset ja monimääreiset virkkeet. Tämmöinen virkerytminen taidokkuus alkaa täällä koivuklapiproosan luvatussa maassa olla harvinainen ilmiö.

”Olen aina ajatellut, että muistamisen ja kuvittelemisen välillä ei ole selkeää rajaa. Että luomme tarinoita elämästämme ja historiastamme, höystämme muistia kuvitelmilla ja muilta varastetuilla hetkillä kuin kirjoittaisimme romaania”, tuumii romaanin toinen minäkertoja Paul. Juuri noin tapahtuu Paulin kertomuksessa elämästään, ja saman periaatteen varaan rakentuu koko romaanikin.

Paul on lapsuutensa Afrikassa viettänyt entinen kehitysaputyöntekijä, joka on palannut eteläisen Afrikan maahan valmiina hiljaiseen ja huomaamattomaan kuolemaan. Hänen kauttaan rakentuu kuva kehitysavun ihanuudesta ja kurjuudesta. Toisinaan hyvää tarkoittava apu näyttää olevan osa koneistoa, joka tuottaa rikollisuutta, prostituutiota, raakaa pornoa, poliittisia vaikeuksia, uudenlaista köyhyyttä ja jopa keskitysleiriä muistuttavia ”hoitolaitoksia”, joihin köyhimmät lapset suljetaan. Siinä hommassa idealistinen kehitysapuvirkamies joko luopuu työstään tai kyynistyy istuksimaan gin tonic -lasinsa takana aurinkovarjon alla.

Paulin idealismi on murentunut pian alun innostuksen jälkeen. Hän on luopunut työstään, ja henkilökohtainenkin elämä on mennyt huonosti: avioliitto suomalaisen Johannan kanssa on päättynyt eroon, ja pojasta on tullut pahoinpitelevä rasisti.

Romaanin toinen minäkertoja Esther on päässyt pienestä syrjäkylästä kouluun ja sittemmin yliopistoon ja koettaa nyt tehdä kotimaansa olojen kohentamiseksi sen minkä voi. Kovin paljon hän ei voi, sillä köyhyyden ja kurjuuden kaaos on musertava.

Esther kuvailee lapsuuttaan kotikylässään ja yrittää selvittää ystävänsä Bessyn kohtaloa. Kaunis Bessy on pakotettu setänsä vaimoksi , ja eräänä päivänä hän on noussut peukalokyytiläiseksi kaupunkiin menevään rekkaan. Sen jälkeen Esther saa hänestä vain hajanaisia tietoja, jotka kertovat kauheasta kohtalosta prostituution ja pornobisneksen helvetissä. Paulin kertomuksessa on yhtymäkohtia Estherin kertomaan, ja häntä kauan vaivannut muisto kahdesta miehestä raahaamassa mustaa tyttöä hotelliin saa karmean selityksen.

Kerrontatekniikka pakottaa lukijan valppaaksi, sillä hänen on rakennettava romaanin kokonaistarina kahden henkilön kertomuksien risteyskohdista.

Erikoista romaanissa on kauneuden ja julmuuden omalaatuinen lomittuminen. Tässä eteläisen Afrikan maassa on paljon kaunista: valo, maisema, luonnon ilmiöt, äänet, tuoksut, luja ystävyys, toivo paremmasta huomisesta. Mutta alati on läsnä myös kuolema. Kottikärryillä sairaalan pihaan viety potilas kuolee jonoon, parannettavissa oleva sairaus näännyttää savimajan nurkkaan käpertyneen. Slummien viemäreistä nousee raiskattuja, tyhjäsilmäisiä lapsia, joilla on vanhuksen katse. Muurin harjalla on lasinsiruja ja sähköaita, vartija hivelee konepistoolinsa kantta melkein hellästi. yk:n maastureissa on ilmastointi ja iso radioantenni. Vahvasti meikatut, korujaan helisyttelevät ja aurinkolasiensa taakse suojautuneet länsimaiset naiset opettavat siveellisyyttä raiskatuille tytöille. Rahalla saa mitä vain – erityisesti ihmisiä: vanhenevat valkoiset naiset virkistäytyvät nuorten afrikkalaisten poikien kanssa. Toisilla rahaa on, toisilla ei.

Kauimpana kuolemasta tuntuu osoittavan, että ihminen on aina yhtä kaukana kuolemasta – tai
paremminkin kuolema on aina yhtä lähellä; ei ole sellaista hetkeä, jolloin ihminen olisi kauimpana kuolemasta, tai sitten se hetki on aina, joten joka hetkestä olisi otettava irti se onni, joka siitä on saatavissa. Tämmöinen näkemys alkaa – outoa kyllä – tuntua jotenkin lohdulliselta.

Vaikka romaani vyöryttää lukijansa eteen raa’an väkivaltaisen ja traagisesti sattumanvaraisen afrikkalaisen arjen, se päättyy seesteisen kauniiseen loppuun. Maailma on kauhea paikka, elämässä voi tapahtua ihan mitä vain tai vielä pahempaa. Mutta sentään on olemassa myös ystävyyttä, huolenpitoa rakkautta. Sellaista on elämä, ja siinä ihmisen on koetettava elää ja elettävä parhaalla mahdollisella tavalla.

Kauimpana kuolemasta on rehellisen realistinen, melkein naturalistisen suorasukainen mutta nautittavan suhteellisuudentajuinen romaani. Sen voima piilee paradoksissa: näin lempeän vaikuttavasti voi kertoa kauheista asioista ja silti päätyä katharsista muistuttavaan seesteisyyteen. Eipä kai sitä kaunokirjallisuudelta voi paljon enempää toivoa.

Elina Hirvosen Kauimpana kuolemasta on tervetullut teos suomalaiseen kirjallisuuteen. Meillä on jo aivan tarpeeksi romaaneja, joissa keski-ikäinen mies istuu keittiön pöydän ääressä, vetelee kynnellään viivoja vahakankaaseen ja varjostimettomassa lampussa on kärpäsen kakkaa.

Lasse Koskela