W.G. Sebald:
Saturnuksen renkaat.
Romaani, 345 s.
Suomentanut Oili Suominen
Tammi 2010.

W. G. Sebaldin Saturnuksen renkaat on teosten Austerlitz ja Vieraalla maalla tavoin menneisyyteen kurottuva kertomus. Ei ole syytä pohtia, ovatko nämä teokset romaaneja vai ei, sillä Sebaldin proosa on aina kulkenut esseen, tutkielman ja runollisen fiktion rajoilla. Alun perin 1995 ilmestynyttä Saturnuksen renkaita voi pitää myös matkakertomuksena, onhan kirjan alaotsikkokin Pyhiinvaellus Englannissa. Sebald ei kuitenkaan kuvaile East Anglian rannikkoseutuja turistin tavoin, vaan kuin tutkija. Niinpä Saturnuksen renkaat ylittää intensiteetillään mainitut kaksi muuta teosta.

Sebaldin kertoja kuljeskelee loistonsa menettäneissä rantaloma- ja kylpyläkaupungeissa, pohtii niiden historiaa ja tapaa erikoisia ihmisiä. Originellein lienee Alec Garrard, vanha maanviljelijä, joka on vuosikymmeniä rakentanut Jerusalemin temppelin pienoismallia. Kooltaan se on noin kymmenen neliömetriä, ja se sisältää muun muassa parisen tuhatta alle sentin mittaista ihmishahmoa. Hauskinta asiassa on se, että Garrard on olemassa oleva hahmo, ja Jerusalemin temppelin pienoismalli sijaitsee yhä Harlestonin pikkukaupungin lähellä.

Saturnuksen renkaiden tärkeimpiä henkilöitä on kuitenkin Thomas Browne, 1600-luvulla syntynyt silkkikauppiaan poika, joka opiskeli lääkäriksi. Kertoja kuvailee, kuinka hän syventyi ihmisruumiin salaisuuksiin Amsterdamissa, jossa tehtiin näytösluontoinen ruumiinavaus. Kohteena oli hirttämällä teloitettu rikollinen. Rembrandt on ikuistanut tämän irvokkaan ja kuuluisan tapahtuman, jota tiettävästi oli todistamassa myös René Descartes. Browne oli paitsi luonnontutkija myös kirjailija ja filosofi. Alec Garrardin ja miksei W. G. Sebaldinkin tavoin myös hän oli tavattoman kiinnostunut yksityiskohdista, jotka puolestaan muodostavat valtavan, käsittämättömän ja viime kädessä ylivoimaisen kokonaisuuden. Silti Brownelle ”meidän maailmamme oli vain toisen maailman varjokuva”.

Sebaldin teos siirtyy Thomas Brownesta esimerkiksi sillinpyyntiä koskeviin pohdintoihin, Kroatian kansanmurhiin, keisari Xianfengiin, Algernon Swinburneen ja lopulta silkinvalmistusta ja silkkiteollisuutta käsittelevään osuuteen, joka päättää kirjan. Täytyy muistaa, että Thomas Browne oli silkkikauppiaan poika, ja niin Saturnuksen renkaatkin palaa lopussa alkuunsa, silkkiin ja Browneen, joka Pseudodoxia Epidemicassaan mainitsee, miten ”Hollannissa oli aikoinaan tapana peittää mustalla silkillä surutalon kaikki peilit ja kaikki maalaukset, joissa oli maisemia, ihmisiä tai maan antimia, jottei vainajan ruumiista erkanevaa sielua sen viimeisellä matkalla häiritsisi mikään, ei oma peilikuva eivätkä kohta iäksi kadotetun kotiseudun näkymät”.

Saturnuksen renkaat on kiehtova ja ällistyttävän mutkikas kudos, jonka lankoja kertoja pitää vahvasti käsissään. Kirja ei ole missään kohdassa sekava tai epäjohdonmukainen. Oili Suominen on suomentanut teoksen loistavasti ja ennen kaikkea tarkasti.

Markku Pääskynen

Ilmestynyt Parnasson numerossa 3/2010.