Tarkasti luettu

Fredrik Lång:
Minä, sinä ja rakkaus.
Esseitä, 160 s.
Suomentanut Marja Kyrö.
Teos 2010.

Filosofi-kirjailija Fredrik Långin tuotanto on monipuolinen. Hän on kirjoittanut lehtimaailmaa kuurnivaa murhasatiiria (Minä, dosentti ja Jane), sukutarinoita (Johtaja Raskin muotokuva), filosofisia romaanin (Elämäni Pythagoraana), jopa jännärinkin (Sabotagen). Lång tuntuu muistavan, että ihminenkin tarvitsee ajoittaista mullan vaihtoa ja pöyhimistä.

Filosofian tohtori Lång ei edes anna ilmaisunsa rajoittua fiktiiviseen tekstiin, vaan hän toimii myös esseistinä. Minä, sinä ja rakkaus sisältää nipun tiiviitä esseitä ihmiskunnan historiasta. Teemat ovat esseemäisen laajoja, orjuuden ja vapauden suhteesta rahatalouden ja protestanttisen etiikan väliseen vuorovaikutukseen sekä Weberin filosofiaan liittyviin väärinymmärryksiin. Jäntevyyttä kirjaan tuo ratkaisu toistaa samoja teemoja yhä uudestaan, mutta uusin vivahtein.

Länsimaisen sivistyksen hartiat tuntuvat välillä kumman kapeilta. Samat nimet ja samat teokset toistuvat yhä uudelleen, kirjasta ja vuosikymmenestä toiseen. Fredrik Långin Minä, sinä ja rakkauskin on hurmaavan sivistynyt ja vivahteikas esseekokoelma, mutta edustaa perinteisen tyylin hiihtoa. Vähän Platonia, hiukan Spengleriä ja sekaan sipaisu Sofoklesta – toimivaa, mutta yllätyksetöntä.

Toisaalta Lång lukee klassikoita tarkasti – ja todella lukee. Useinhan emme ole perehtyneet filosofien lauseisiin vaan tulkintoihin heidän lauseistaan. Ajatuksen tiivistyessä ja kertojan vaihtuessa sanoma herkästi banalisoituu tai epäolennaisen oloinen aines ainakin häviää. Kokonaisuuden kannalta se voi kuitenkin olla oleellinen.

Lång tarkastelee esimerkiksi Thomas Hobbesin valtioajattelua perinteisestä poiketen. Yleensä Hobbesin valtio-oppi on vain tiivistetty ajatukseen, jonka mukaan luonnontilassa vallitsee kaikkien sota kaikkia vastaan ja jonkinlaisen rauhan takeeksi tarvitaan yhteiskuntasopimusta.

Harvemmin kuitenkin korostetaan uskonnon roolia Leviathanissa: ”Uusintapainoksista jätetään uskonnon osuus pois, koska sitä pidetään vaikeaselkoisena ja vanhentuneena.”

Långin mukaan se on virhe. ”Ei selviä, millaisia argumentteja Hobbes käytti tuodakseen esiin näkemyksensä uskonnosta, joka olisi sopusoinnussa teoksen muiden osien kanssa. Lyhyesti sanottuna hän pyrki relativistiseen ja konventionalistiseen uskontoon – samanlaiseen kuin markkinoiden arvojen piti olla.”

Hän sivaltaa myös länsimaisten johtajien suuntaan. ”He todella ovat lukeneet Hobbesia, mutta vain niiltä osin kuin Hobbes kirjoittaa valloitussodista.”

Kiinnostavia ovat myös Långin näkemykset antiikin Kreikan vapaista miehistä ja koko länsimaisen sivistyksen suhteesta orjuuteen. Lång ei tee suoranaisia rinnastuksia nykypäivään vaan jättää johtopäätökset ja kiusalliset kysymykset lukijalle. Keitä ovat 2000-luvun orjat, jotka mahdollistavat länsimaisen vapauden? Ja mitä meidänkään vapautemme on, muuta kuin vapaus kuluttaa ja ”ilmaista itseään”?

Ville Hänninen