Kreetta Onkeli:
Kutsumus.
Romaani, 237 s.
Sammakko 2010.

Kreetta Onkelin Kutsumus on olevinaan avainromaani, mutta sitkistyy satiiriksi ja ajankuvaksi. Onkeli sekoittaa kliseitä ja syvämietteitä, vakavaa ja naurua, ja pyöräyttää pyrstösulistaan yhden parhaista teoksistaan.

Lyijynkevyt romaani on hauskimpia ja osuvimpia taiteilijakuvauksia aikoihin. Samalla se on taiteilijaromaanin parodia, joka viittailee eri suuntiin kirjallisuushistoriassa. Romaanin vertailu johonkin tiettyyn teokseen on turhaa. Onkeli kirjoittaa varmalla tyylillä päälauseiden proosaa, joka tiukkuu tiiviyttä ja pieniä isoja havaintoja.

On kaksi naista, peilikuvat, käänteiset sisaret, ystäviä ja kirjailijoita. Minäkertoja Sanelma Salminen ajautuu kirjailijaksi. Sanelman tie on kuoppainen vähän myyväksi, mutta lopulta arvostetuksi tekijäksi. Rikas rouva Gunnevi Björkeinheim taas julkaisee köykäisen runokokoelman isolla kustantamolla – ja kokoelma myy.

Sanelma kertoo ensin nuoruudestaan. Hän huseeraa läpi kaikki kirjallisen kentän työt: kustantamon esilukija, kirjallisuudenopiskelija, kriitikko. Kutsumusta Sanelmalla ei ole, mutta hän oppii varastamaan ja huijaamaan. Kriitikkona hän rykäisee arvostelut takakansitekstin perusteella ja haukkuu jokaisen.

Kirjailijuuden stereotyypit höylätään edestä ja takaa: juoppous, suuruudenhulluus, sulkeutuneisuus, kiivailu, maanis-depressiivisyys. Kirjoittaminen on aina vaikeaa, se merkitsee eristyneisyyttä ja epävarmuutta. Satovuotta voi seurata kato.

Kirjallisuusinstituution komerot tuuletaan: taiteilijaresidenssit, kääntäjän työn arvostus, markkinointi ja esiintymiset kirjamessuilla, kotiseutu- ja kirjastovierailut. Gunnevin hahmossa Onkeli preparoi julkisuustyrkkyä runokomeettaa, joka dokailee ja sikailee, diivailee ja sekstailee kustantajansa kanssa. Miksi pinnallinen kirjallisuus myy, mutta syvällinen ei?

Kirjoittamalla lapioi harvoin rahaa, eikä sitä aina edes pidetä oikeana työnä. Kirjailijan onkin oltava epärealisti, joka odottaa pelastavansa planeetan. Läheisten ja lasten elämät hyödynnetään kirjoihin. Gunnevi saa kantapään kautta huomata missä menee varastamisen raja, kun hän riepottelee tuttavansa elämää tunnistettavasti kirjassaan.

Romaanin miehet ovat reppanoita. Kustantaja Purkki diilaa etusivun jutut ennakkoon valtalehden kanssa ja imettää heppiään huorissa. Mutta vain Purkki sietää ja opastaa kirjailijoita. Gunnevin mies Jakki hilluu sapattivuotta Karibialla.

Kutsumus liikkuu yleisellä tasolla, eikä romaanin piruilua voi yhdistää suoraan todellisiin henkilöihin. Satiiri ei ole katkeraa, vaan eheyttävän kevyttä kuin pirunpolska. Voi silti arvata, että joku housujaan pidempi ihminen vetää kirjasta herneet nenään.

Huikeassa loppujaksossa matkataan unelmien Lappiin. Ja kuka tulee vastaan? Vesku Loiri, Suomen viimeinen kutsumustaiteilija. Kutsumuksessa on aina jotain hölmön romanttista ja vanhanaikaista, joka ei sovi hyötyä ja tehokkuutta palvovaan nykyaikaan.

Ville Ropponen

Ilmestynyt Parnasson numerossa 3/2010.