Heikki Palmu:
Suomen kirkon tulevaisuus?
Kipukohtia, ongelmia ja mahdollisuuksia.
Tietokirja, 213 s.
Sammakko 2010.

Heikki Palmu tunnetaan kantaaottavana kirkollisena ja yhteiskunnallisena keskustelijana. Tekijä ei tyydy tässäkään teoksessa siloteltuun poleemisuuteen, vaan provosoi tarvittaessa reippaasti. Poliittiseksikin asennetta voi kutsua. Itseään Palmu ei pamfletissa piilottele, hän paljastuu kirkkonsa vakaaksi kannattajaksi.

Kirkko on hänelle elävä, ”Jumalan maan päällä vaeltava kansa”. Protestanttisuus-käsitteestä hän nostaa sanan protesti, kriittinen suhtautuminen. Siihen liittyvää itsekritiikkiä kirkon tulisi harjoittaa enemmän. Suomen kirkko on Palmun mukaan nykypäivänä mukautunut rikkaan miehen elämään. Se on ehkä maailman rikkain kirkkokunta, palkollisten rinnalla on poikkeuksellisen vähän vapaaehtoistyöntekijöitä.

Kirkko on ilmeeltään totinen. Palmu kysyykin haastaen: missä ovat nautinnot? Kirkossa hän toivoo vilpittömästi toisen erilaisuuden kunnioittamisen ja ihmisrakkauden lisääntyvän. Ristiriitojen sieto, avoimuus ja ilo saisivat vahvistua. Diakonian merkitystä hän ei lakkaa korostamasta, jumalanpalvelukselle riittää myötäajatuksia.

Naispappeuskysymyksessä Palmu törmää Paavalin synodin ja Luther-säätiön toimiin. Körtit hän nostaa, monet lahkot pudottaa. Katolisuus ei korkeata arvosanaa saa, eikä Palmu helli entistä arkkipiispa Jukka Paarmaakaan. Hän kirjoittaa naispappeudesta, parisuhdekysymyksestä ja sukupuolenvaihdosta. Muita aiheita ovat mm. johtajuus ja hautaan siunaaminen. Kirkon ja vapaa-ajattelijoiden kampanjat vievät hänet uskonnottomuuden pohdintaan. Kari Enqvist saa Palmusta kiihkeän vastustajan. Hän nostaa esille sisällissodan, kirkon ja työväen suhteet vuonna 1918. Joko on sovinnon aika?

Palmu haluaa sanoa suoraan. Luterilaista kirkkoa vaivaa tänä päivänä liika virkamiesmäisyys ja herroina hallitseminen. Turvaa haetaan ennemmin euroista kuin hengellisestä perinnöstä. Hallinto on mutkikas, taloudelliset mahdollisuudet kaventuvat vääjäämättä. Kirjoittaja toivoo siirryttävän kirkollisverosta yhteisöveroon. Kaikki uskonnolliset yhteisöt pitäisi asettaa samaan oikeudelliseen asemaan.

Heikki Palmu on kiihkeä keskustelija, hyvä kärjistäjä ja ehtymätön ideoija. Hän on samalla turvallisen kirkkokeskeinen ja pääosin uusien ajatusten kannattaja. Mutta sympaattinen ja hyvää tarkoittava, vähän naiivi ja ylen innostunut kirjoittaja ei huomaa, miten kuumin hehku voi kääntyä tarkoitustaan vastaan. Palmu kirjoittaa niin vuolaasti, että asiat ovat joskus karata käsistä. Hän todistelee, poikkeaa ja palaa, draivi on vetoavaa. Epävirallisuus on tehokeino, mikä tuo lähelle. Mutta rajansa kaikella. Sanottava sellaisessa jo alkaa sammaltaa, tyyli kärsiä. Loputon selittäminen sumentaa, ei selvennä.

Heikki Palmu toivoo, että puhuisimme totta. Sitä tämä pamfletti julistaa. Puheenvuoro huutaa framille keskustelua, väittelyä, mikä ei tämän kirjan perusteella ole kirkon piirissä helppoa.

Matti Saurama

Ilmestynyt Parnasson numerossa 4/2010.